Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2016.

Lapsia vai ei?

On tässä muutamaan päivään mahtunut monia ajatuksia. Lapsista ja lapsenhankinnasta ja siitä, onko elämää ilman lapsia tai lasten kanssa.

Lisääntymisen pitäisi minun logiikan mukaan olla älyttömän helppoa. Mietin sitä jo ekojen inssien jälkeen, että miten hemmetin vaikeaa voi muka olla hedelmöittyminen? Jos kaikki on siis kunnossa.
Toisen, kolmannen ja neljännen inssin jälkeen alkoi kieltämättä hiipiä ajatus, että voihan olla etten voi saada lapsia. Enkö olisi jo tullut raskaaksi, jos se olisi jotenkin minun kehossani helppoa? Minä olen nuori, tietääkseni terve ja munasarjat ovat normaalin näköiset ja aktiiviset. Joten mikä on niin vaikeaa?
Miksi inssien onnistumisprosentti on vain 10-15? Koska tilastot on koottu heteropareista, jotka eivät ole esim. vuoden aikana tulleet raskaaksi eli kyseessä on oikeasti lapsettomuusongelma?
Tullaanko heterosuhteissa helpommin raskaaksi, koska yrityksiä voi olla moninkertaisesti yhtä ovulaatiota kohti? Ja siksi vielä neljällä yrityksellä me ei olla o…

Uudistuksia

Kuva
Vähän uutta ilmettä blogillekin, kun tummanruskea alkoi tuntua liian synkältä väriltä keskellä kesää!
Sain itselleni kehitettyä oikein megalomaanisen uupumuksen. Tämän kuun alussa (juuri piinapäivien aikaan) oli monta juttua päällekkäin, jotka vei energioita oikein urakalla. Yksi oli se ystäväni hermoromahdus, josta kirjoittelin ja lisäksi nuo piinapäivät ja pettymys ja lisäksi joka päivä ollut menoa aamu kahdeksasta iltakymmeneen.

Olen yrittänyt lisätä liikuntaakin, kun ajattelin jos väsymys johtuu huonosta kunnossa. Olen kahden koirani kanssa käynyt juoksulenkeillä ja alkanut oikeasti nauttia siitä! En ole koskaan oikein tykännyt juosta, mutta nyt juoksen vain sykemittarin kanssa ja olen asettanut itselle tietyt sykerajat, jonka mukaan sitten menen. Ettei tule mentyä liian kovaa. Ja se on oikeasti niin kivaa! Koirat tykkää, kun mennään lujempaa kuin normaalisti ja se olo, mikä tulee jo lenkillä, on niin mahtava.

Syömisten kanssa olen vielä vähän epävarma. En tiedä, pitäisikö nyt han…

Kohti syksyä

Asiat, jotka vielä viime viikon negan jälkeen olivat epäselviä ja epävarmoja, selvisivät erittäin hyvin perjantaina, kun soitin klinikalle. Juttelin kätilön kanssa, joka teki viimeisimmän inseminaation. Hän osasi kertoa, että siittiöitä ei voida heinäkuun aikana tilata, koska klinikka on kesälomalla. Eli se inssin tekeminen tähän kiertoon ei tule nyt kysymykseen. Meille tarjottiin aikaa hoidon suunnittelua varten elokuun puoliväliin, jolloin siis tavataan lääkäri, joka johtaa tätä IVF-kokeiluprojektia. Sen käynnin yhteydessä tilaamme sitten siittiötkin. Saamme IVF-infon ja tarkempaa tietoa siitä, miten tässä kokeilussa hoidot toteutetaan.
Olo on jotenkin huojentunut, kun ei tarvinnutkaan itse tehdä päätöstä siitä, että jatketaanko samalla rytinällä kohti uutta inssiä. Ehdin jo hieman stressatakin sitä, että mihin ajankohtaan se sattuisi. Ja tämän asian kanssa stressaaminen ei varmaan ainakaan onnistumismahdollisuuksia paranna.
Tulevissa hoidoissa eniten mietityttää se, että joudun luu…

Olis pari kysymystä

Hieman vajaa vuosi sitten päätimme lähteä tähän lapsenhankintaprojektiin. Muistan vieläkin sen innon ja onnen siitä päätöksestä :) Ja jännityksen. Kumpikaan meistä ei ole kertaakaan epäröinyt asiaan ryhtymistä. Onhan meillä takana jo monta vuotta elämää keskenään.


Huomaan, että oma kiinnostus lapsia kohtaan on kasvanut tässä vuoden aikana. En ole koskaan ollut mikään "lapsi-ihminen". Läheisten lapset ovat aina olleet tärkeitä minulle, mutta muiden lapsista en ole ollut kiinnostunut. Jotkut lähipiiristä kun on todella "lapsirakkaita", siis tykkäävät hoitaa muiden (kavereiden, kaverinkavereiden, tuttujen) lapsia lähes kuin omiaan. Tietysti lasten kanssa tulee käyttäytyä kuin kenen hyvänsä ihmisen - olla ystävällinen ja reilu. Mutta minulle on vierasta ottaa esimerkiksi vieras lapsi syliin. En ole muutenkaan se, joka leikki lasten kanssa kun ollaan kavereilla kylässä tms.


Minusta on hienoa, että on ihmisiä, jotka tykkäävät lapsista kuin lapsista. Ja jos miettii evoluu…

Tunnelmia neljännen negan jälkeen

Kuva
Teinpä testin kuitenkin pari päivää ennen aikojaan, koska en enää voinut kiusata itseäni kun tiesin, että lähes varma tulos sieltä kuitenkin tulee. Nega ei tullut yllätyksenä, mutta kyllä se vähän taas pisti pettymyksestä pään pyörälle. Päätin, että teen kuten on neuvottu ja testaan vielä maanantaina ja lopetan Lugesteronit vasta sitten. Nega edelleen, joten Lugesteronit lopetin tänään ja menkkoja jään odottelemaan muutaman päivän päästä. Vaikka kuinka olin pessimistinen jo alusta lähtien, niin silti se rasittava optimismi yrittää aina nostaa päätään ja herättelee turhia toiveita! Nyt on inssiyrityksiä kertynyt siis neljä. Alkuun käytettiin Letrozolia, jonka todettiin ohentavan kohdun limakalvoa ja muutenkin sekoittavan mun normaalisti ihan säännöllistä kiertoa. 3 ensimmäistä inssiä tehtiin niin, että hyvänkokoinen follikkeli (17-24 mm) löytyi ultralla. Yhden kerran pistettiin Pregnyl. Kahden viimeisen inssin jälkeen olen käyttänyt Lugesteronia alakautta. Viimeinen inssi tehtiin niin…

Huolia ja murheita

Piinaviikot alkaa olla loppusuoralla, 3 päivän päästä teen testin, jotta uskallan lopettaa Lugesteronit. Huomaan, että vaikka kuinka kovasti toivoisin, että nyt olisi onnistunut, niin en uskalla yhtään antaa sellaisen ajatuksen kasvaa päässäni. Sanoin myös puolisolle, että en odota nyt tältä kerralta yhtään mitään, jotta ei sitten molemmat oltaisi taas niin pettyneitä. Kaikkia oireita tietysti tulee väistämättä mietittyä, mutta yritän järkeillä, että nämä kaikki tuntemukset mulla on ollut joka kerta! Ajatukset on paljon siellä syksyssä ja olen lueskellut IVF-kokemuksia jne. Olen neulakammoinen, joten pelkään sekä sitä horminen piikittämistä että kaikkia toimenpiteen neuloja ihan tosi paljon..!!! :( Muuten olen ihan hyvillä mielin.

Huolta on aiheuttanut yhden ystäväni terveys. Hän on ottanut minut muutaman muun ystävän lisäksi tukihenkilökseen, kun käy läpi jonkinlaista hermoromahdusta ja masennusta tms. On itsetuhoinenkin ja ollut viikon sisään pariin kertaan sairaalassa hoidossa ja v…