Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2018.

Meidän matka

Me aloitettiin lapsen hankinta syksyllä 2015. Ihana ajatus siitä, että päätettiin perustaa perhe <3 Vaatekaupassa kävin hypistelemässä lasten vaatteita vähän perhosia vatsanpohjassa ajatellen, että näitä me sitten käydään ostamassa meidän pienelle. Tuollaisia konkreettisia asioita, joita on pukenut vaan nukeille lapsena. Mentiin loppusyksystä ensikäynnille ja psykologin vastaanotolle, valittiin luovuttaja ja tilattiin siittiöt. Päätettiin tilata 4 olkea, koska oltiin varauduttu siihen, että ainakin se varmaankin tarvitaan. Mirkun serkkukin oli tarvinnut 7, siis seitsemän inseminaatiota ennen kuin tärppäsi! Ensimmäinen inseminaatio tehtiin tammikuussa 2016. Se oli niin ihmeellistä, kun ajatteli jo tietysti heti olevansa raskaana. Siinä kevään mittaan tehtiin aukiolotutkimusta, kokeiltiin luonnonkiertoon ja Letrozol-kiertoon ja inssit vaan päättyivät negaan. Ei todettu mitään vikaa tai ongelmaa. Neljännen ja vikan inssin aikana meille väläytettiin mahdollisuutta osallistua klinik