Siirry pääsisältöön

Tauon jälkeen... Jatkuu!

 
 
Reilu kuukausi on tainnut mennä ihan täydessä hiljaisuudessa näiden asioiden tiimoilta. Vietin kesälomaa, jonka aikana en uhrannut ajatustakaan koko projektille. Kesäloman jälkeen noin viikon kuluttua aloin metsästää ovulaatiota ja se sattuikin tulemaan juuri kyseisenä hetkenä tikkuun näkymään! Seuraavana aamuna näytti jo tyhjää, mutta menin kuitenkin klinikalle.
Tilanne ei tosiaankaan näyttänyt olevan mikään paras mahdollinen hedelmöittymisen kannalta, mutta inseminaatio tehtiin kuitenkin, meidän neljäs.
Oltaisiin toki voitu jättää tämä kierto väliin, mutta tuntui helpommalta tehdä se inseminaatio nyt vaikkakin vähän huonommilla spekseillä kuin aiemmin. Eipähän se ole aiemminkaan tärpännyt, vaikka miten hyvältä on näyttänyt!!!
 
Me ollaan paljon mietitty ja pohdittu jatkoa. Ja ollaan henkisesti varauduttu siihen, että mennään syksyllä IVF-hoitoihin. Sain klinikalta viime käynnin yhteydessä yllättäen sellaisen tarjouksen, johon päätin heti tarttua - liittyen IVF-hoitoihin. Eli jos ja kun tämä inseminaatio ei tuota tulosta (en jaksa valitettavasti edes toivoa sitä pientä vähää), niin syksyllä aloitamme IVF:t ja päästään mukaan klinikan uuteen kokeiluun, joka on meille tosi hyvä juttu ;)
 
Eli hyvin positiivisin mielin kohti syksyä, ja silloinhan me onnistumme!
Pääsin muuten myös opiskelemaan unelmieni ammattiin :D Joten hyvin positiiviset tunnelmat tulevasta syksystä!
 


Kommentit

  1. Onnea opintopaikasta! :) Suunnitelmat kuulostavat oikein hyviltä. Jos ei nyt onnista niin syksyllä sitten!

    VastaaPoista
  2. Onnea matkaan! Niin tänään kuin syksyisiin opintotuuliinkin :) Hyvältä kuulostaa myös klinikan tarjous, jos juhannuksen kunniaksi tällä kertaa ei natsaa. Kesä kuluu sutjakkaasti, kun on odotettava pläänikin valmiina. Pidetään kuitenkin peukkuja, et suunnitelma ois turha ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos! :) Olen ihan fiiliksissä tuosta opiskelupaikasta. Se on siis jatkoa mun ammattiopintoihin, joten teen sitä työn ohella. Mutta en malta odottaa, että alkaisi jo!
    Ja tuli niin hyvä mieli sieltä klinikalta lähtiessä viikko sitten, ihan hymyilytti koko ajan vaikka inseminaatioajankohta oli tosi epävarma. Eli munasolu oli siis jo irronnut, muttei tiedetä että milloin.
    Mutta tieto siitä, mitä tullaan tekemään ja miten/milloin tekee olon jotenkin turvalliseksi :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lievää hyperiä ja paluu normaalielämään

Punktion jälkeen minulle kehittyi siis lievä hyperstimulaatio-oireyhtymä ja nestettä kertyi munasarjoihin ihan reilusti. Turvotus, voimakas kiristyksen tunne koko keskivartalossa ja liikkumisen vaikeus olivat ne päällimmäiset oireet. Öisin heräilin monta kertaa, kun kiristi joka kohtaa ja oli hankala vaihtaa asentoakin. Päivällä oli sellainen olo kuin maha olisi koko ajan täynnä vettä tai ylipäänsä täynnä. Joka askel tuntui epämiellyttävänä. Jos enemmän tuli liikuttua (siis otettua muutama ylimääräinen askel pihapiirissä) niin särkyä saattoi esiintyä munasarjoissa, mutta voimakkaampia kipuja ei onneksi. Lääkäri sanoi, että liikkuminen stimuloi munasarjoja lisää, joten liikkumista tulisi välttää. Ihan vuodelevossa en pystynyt olemaan kun Mirkku oli epäkätevästi juuri tuon viikonlopun reissussa ja kotihommia ja koirien hoitoa oli pakko vähän jatkuvasti tehdä. Sunnuntai-iltana sitten olo olikin edelleen yhtä tukala, väsymys oli kova ja palelikin vielä. Mittasin lämmön, joka oli noin as

Alkionsiirto nro 5

Tiistaina tehtiin viides ja toistaiseksi viimeinen alkionsiirto. Tässä kierrossa oli mukana siis estrogeenikorvaushoito, kortisonitukihoito ja keltarauhashormoni. Positiivista oli, että ovulaatiota ei tarvinnut lainkaan kytätä! Viimeksi kokeiltu alkioliima ja Gonepeptyl jätettiin nyt pois. Kohdun limakalvo oli tiistaina jo 12 mm. Itse siirto sujui taas näppärästi ja mitään ongelmia ei ole yhdenkään inseminaation tai alkionsiirron kanssa ollut, mikä on oikeasti tosi huippua, koska ainakaan itse toimenpidettä ei tarvitse jännittää. Tosin tällä kertaa oli eri lääkäri kuin ehkä kolmella viime kerralla ja olin tietysti yhtäkkiä ihan paniikissa! Tunnistin lääkärin yhdeltä aiemmalta käynniltä ja muistin, että hän valitsi ihan vääränkokoisen ankannokan ja oli muutenkin jotenkin vähän töykeä. Tämä kokemus oli nyt onneksi positiivisempi ja ihan ammattilainen hänkin oli :D Alkio meni tosi hyvälle paikalle (kuten myös viimeksi) ja on siis kestänyt jo viime syksynä yhden pakastuksen, noin ku

Alkioliima / EmbryoGlue ???

Sunnuntaina kp11 tikkuun piirtyi LH-piikki, jota kuitenkin vähän epäilin tulkintavirheeksi, koska niin aikainen ajankohta tuntui erikoiselta. Kohdun limakalvo oli hyvän näköinen ja muutenkin näytti siltä, että sunnuntain LH-piikki olisi ihan looginen. Sitten hoitaja kysyi, että haluammeko käyttää alkioliimaa ? Say what? EmbryoGlue on siis aine, josta on jotain näyttöä, että siitä voi olla hyötyä alkion kiinnittymisessä. Sisältää mm. hyaluronia. Lääkäri sanoi, että valmistajan mukaan siitä ei ainakaan ole haittaa.. heh heh! Eivät siis erityisesti sitä suositelleet, koska näyttö sen hyödystä on ilmeisen vähäistä. Mutta meidän pitäisi nyt kuitenkin päättää, haluammeko käyttää jotain ainetta, joka maksaa 200 e, joka EHKÄ voi auttaa alkionkiinnityksessä. Ja ilmoittaa klinikalle huomenna! Please, onko kellään mitään tietoa / kokemusta / valistunutta arvausta tähän asiaan? Siirtopäiväksi päätettiin torstai.