Alkionsiirto nro 5

Tiistaina tehtiin viides ja toistaiseksi viimeinen alkionsiirto. Tässä kierrossa oli mukana siis estrogeenikorvaushoito, kortisonitukihoito ja keltarauhashormoni. Positiivista oli, että ovulaatiota ei tarvinnut lainkaan kytätä! Viimeksi kokeiltu alkioliima ja Gonepeptyl jätettiin nyt pois.
Kohdun limakalvo oli tiistaina jo 12 mm. Itse siirto sujui taas näppärästi ja mitään ongelmia ei ole yhdenkään inseminaation tai alkionsiirron kanssa ollut, mikä on oikeasti tosi huippua, koska ainakaan itse toimenpidettä ei tarvitse jännittää. Tosin tällä kertaa oli eri lääkäri kuin ehkä kolmella viime kerralla ja olin tietysti yhtäkkiä ihan paniikissa! Tunnistin lääkärin yhdeltä aiemmalta käynniltä ja muistin, että hän valitsi ihan vääränkokoisen ankannokan ja oli muutenkin jotenkin vähän töykeä. Tämä kokemus oli nyt onneksi positiivisempi ja ihan ammattilainen hänkin oli :D
Alkio meni tosi hyvälle paikalle (kuten myös viimeksi) ja on siis kestänyt jo viime syksynä yhden pakastuksen, noin kuukausi sitten sulatuksen, kehittynyt blastokystiksi, kestänyt uuden pakastuksen ja vielä uuden sulatuksen ja edelleen jatkanut kehittymistään. Eli alkio on ainakin sitkeä :) Jospa nyt kohtukin tai muu elimistö olisi jotenkin vastaanottavaisempi. Kuvassa on meidän alkio :D

Menin uudelleen osteopaatin vastaanotolle päivää ennen alkionsiirtoa. Faskiakäsittelyjä jatkettiin nyt alavatsan alueella ja sieltä löytyi muutamia pahempia kiinnikkeitä. Sain samalla myös energiahoitoa ja sähköakupunktiota keskittyen immunologisiin pisteisiin. Ennen siirtoa tehtynä ei mistään näistä ole ainakaan haittaa kiinnittymismahdollisuuksille ja jos jotain hyötyä on, niin aina parempi. Uskon, että jos tästä ei raskaus ala tai joudumme muuten myöhemmin jatkamaan hedelmöityshoitoja niin tulen käymään säännöllisesti noissa hoidoissa.

Olen ottanut iltaisin lasin punaviiniä ja liikkunut säännöllisesti nyt kun olen onneksi terve. Punaviini sillä ajatuksella, koska se on hyvää, on syystalvi ja jos se vaikuttaa kohdun verenkiertoa parantavasti niin peukku sille! 



Kommentit

  1. Tsemppiä piinailuun ja toivotaan parasta! :) Kyllä nyt olisi jo teidän vuoro. Täällä on peukut pystyssä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Onneksi piinailut ei enää ole niin piinaavia kuin aiemmin.

      Poista
  2. Täällä niin toivotaan, että teitä jo onnistaisi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun on mukana eläjiä :) Kohtahan tuo taas selviää, miten tämän yrityksen kanssa kävi.

      Poista
  3. Miten kävi? Minä hätähousuplussasin. Olisi niin hienoa, että teidän sitkeä alkio olisi tarrannut sitkeästi! Mahdollisesti meillä olisi lähes päivälleen samanikäiset alkiot kasvatuksessa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, onnea!!!! <3 Ihan huippua, peukut pystyssä, että kaikki sujuu hienosti! Mulla on vasta perjantaina varsinainen testipäivä (10 päivää siirrosta), mutta enköhän huomenna testaa kun lähden heti aamusta reissuun, niin kivempi etenkin pettymyksen varalta tietää asia kotoa lähtiessä... :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meidän matka

Lievää hyperiä ja paluu normaalielämään

Selittämätön lapsettomuus