Sateenkaarimatkalla

Tein sellaisen Facebook-testin, jossa oli laatikko täynnä sanoja ja niitä oli siis valtavasti ja kaikki sekaisin, eri suuntiin kirjoitettuna. "3 ensimmäistä sanaa, jotka löydät, kuvaavat seuraavaa vuottasi" siinä luvattiin. Sanat, jotka löysin olivat: rahaa, terveys ja onnellisuus . Tuossa on kolme hyvää tavoitetta, joiden eteen työskennellä ensi vuonna! Olen käynyt vielä läpi pari tutkimusartikkelia. Miksi minua kiinnostaa, miten kilpirauhasen vasta-aineet vaikuttavat raskauteen? Nythän ei olla mitään raskautta saatu edes aikaiseksi. Pieni toivon hiven on kuitenkin, että jos kortisoni auttaa, niin minun immuunipuolustukseni osaisi käyttäytyä ja olla poistamatta alkiota. Nyt kun tätä asiaa on tarkastellut, niin melko iso huolenaihe on se, että jos raskaus alkaa niin päättyykö se keskenmenoon ensimmäisen kolmanneksen aikana, jonka riski on jo alunalkujaan kohtuuttoman suuri ja tutkimusten perusteella minulla vähintään 3-kertainen siihen nähden. Tai jos ei niin kävisi, niin

Käytin vähän googlea ja löysin muutaman mielenkiintoisen tutkimusartikkelin. Laitan ne tänne blogiin itselleni talteen sitä mukaa, kun saan kahlattua läpi niitä. Haluan tietää tästä asiasta kaiken mahdollisen, jotta osaan esittää lääkäreille oikeat kysymykset esim. lääkityksistä. Nykyisissä suosituksissa mm. levotyroksiinilääkitystä ei ole suositeltu aloitettavan raskaana oleville, jos TSH on normaali, vaikka kilpirauhasvasta-aineet olisivat koholla. Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että sillä on saatu pienennettyä keskenmenoriskiä. Jos jotain tässä hoitojen aikana on oppinut, niin sen, että kaikista asioista täytyy tietää ja ottaa selvää itse. Thyroid Autoimmunity, Infertility and Miscarriage Gerasimos E. Krassas; Petros Perros; Athina Kaprara Expert Rev Endocrinol Metab. 2008;3(2):127-136.   http://www.medscape.com/viewarticle/576126_1 mukana tutkimukset, joissa naisilla kohonneet kilpirauhasen vasta-aineet, mutta normaalit kilpirauhashormonitasot lapsettomuuskliniko

Tällä viikolla tuli postissa aika sisätautien poliklinikalle erikoislääkärin vastaanotolle tammikuun puolessa välissä. Labralähetekin oli tehty, jossa ilmeisesti T4 ja TSH uudestaan sekä kortisoli. Reumakokeet, jotka tehtiin muutama viikko sitten, olivat kaikki normaaleja. Olen käynyt viimeksi sisätautilääkärin vastaanotolla yläasteikäisenä, kun minulta poissuljettiin reumasairauksia outojen niveloireiden ja kohonneiden tumavasta-aineiden takia. Tätä loppuvuotta on vauhdittanut opiskelut, joihin olen päässyt vihdoin kunnolla käsiksi. Se on ollut kyllä todella tärkeä henkireikä nyt viime aikoina, koska tehtävien ja jopa tenttien tekeminen on ollut tosi mielenkiintoista. Ja kerran kuussa pääsen pois kotoa vähän tuulettumaan ja keskittämään ajatukset pariksi päiväksi ihan täysin kouluasioihin. Ne viikonloput eivät ole olleet mitään kovin rankkoja. Olen pari viime kertaa mennyt junalla, joten ei ole tarvinnut pitkiä matkoja ajella itsekseen. Junamatkalla pystyy pänttäämään kirjoja t

Huomaan välillä, että minussa herää samanlaisia toiveikkaita ja innostuneita tunteita kuin vuosi sitten, kun olimme vasta aloittamassa inseminaatioita. Varovaisia toiveita siitä, että tulevana vuonna meillä voisi olla perhe. Huomaan, että ne tosin kestävät vain lyhyen hetken ajan ja sitten pyrin unohtamaan ne sen enempää asiaa miettimättä. Totean ajatuksissani, että todennäköisesti ei. Mutta sitten taas jossain välissä se toiveikas tunne piipahtaa ja taas katoaa. Se ei kuitenkaan häviä kokonaan, vaan alitajuisesti ajattelen koko ajan, että olemme menossa hoitoja kohti. En vaan tiedä vielä, milloin. Tähän väliin sopii siteerata yhtä kaikkien aikojen sankariani, Rockya! Syksyinen romahdukseni viimeisen alkionsiirron jälkeen tosiaan sai minut polvilleen. Pelkäsin, että jään sinne, mutta tuntuu, että olen saanut mielettömiä määriä energiaa ja voimavaroja... jostain!? Jaksan työssä, jossa minulla on nyt koko ajan kompastuskiviä ja tuntuu, että homma ei oikein etene. Jaksan opiske

Mitä ilmeisemmin kilpirauhasen vasta-aineiden koholla oleminen viittaa siihen, että olen sairastanut autoimmuunityreoidiitin  eli kilpirauhasen autoimmuunitulehduksen. Siitä ei mitään aiheudu mitään kipuja tai paikallisia oireita, mikä selittää sen, etten ole ollut tietoinen tällaisesta. Kilpirauhasen häiriöiden riski sen sijaan on suuri, eli esim. kilpirauhasen vajaatoiminnan tai liikatoiminnan kehittyminen. Nyt kun kilpirauhasen toiminta kuitenkin on vielä normaalia, niin lääkitystä ei siihen tarvita. Klinikan lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että koska nuo vasta-aineet vaikuttavat raskautumiseen ja mahdollisen raskauden jatkumiseen niin seuraavan alkionsiirron yhteydessä minun pitäisi syödä Prednisolon-kuuri, eli kortisonikuuri. Tuntuu jollain tavalla helpottavalta, että jotain selittävää on todettu. Jokin asia minussa, joka haittaa raskauden alkamista. Ja että on asioita, mitä voidaan tehdä, kun tiedetään, mistä on kysymys. Artikkelit, joita luin (mm. Lääkärilehdessä , Terveys

Kävin valuttamassa verta noin puoleen tusinaan putkeen lääkärin lähetteellä. Kaikki arvot olivat kunnossa (myös TSH ja T4) paitsi kilpirauhasen vasta-aineet. Niistä S-TPOAb oli 200.1 (viitearvo <6) ja S-TyglAb 53 (viitearvo <4). Oma lääkärini laittoi lähetteen sisätautilääkärille, katsotaan tuleeko se bumerangina takaisin vai onko syytä mennä sinne vastaanotolle noiden kohonneiden arvojen vuoksi. Laitan tulokset myös klinikalle, koska sanoivat aiemmin, että mm. kilpirauhasarvojen viitearvot ovat hoitoihin eri kuin mitä normaalisti. Ja ovathan nuo vasta-aineet selvästi koholla. Olisi kiva kuulla, jos jollakin on kokemusta siitä, että nuo vasta-aineet ovat koholla. Mitä googlettamalla löysin, niin kohonneet vasta-aineet ilmeisesti mm. lisäävät keskenmenoriskiä 2-4-kertaiseksi ja myös haittaavat alkion kiinnittymistä. Missään ei kyllä ollut mainittu, että kuinka paljon ne täytyvät olla koholla, että siitä on haittaa. Tietysti mietityttää, miksi ne ovat koholla ja mitä sille sitt

Palasin eilen töihin. Sairasloma tuli todella tarpeeseen ja koen, että minulla on energiaa ja voimavaroja paljon enemmän kuin ennen sitä. Ensimmäinen sairaslomaviikko meni siten, että olin täysin uupunut muutaman tunnin vierailusta ystävän luona tai kaupoilla käynnistä yms. Vaikken tehnyt mitään, mikä ei tuntunut hyvältä, niin väsymys tuli silti. Koko viikko meni myös itkiessä pahaa oloa, väsymystä, ikävää (Mirkku oli työreissussa) ja milloin mitäkin. Toinen sairaslomaviikko alkoi olla jo sellainen, että jaksoin paljon enemmän normaaleja asioita. Torstaina lähdin junalla Länsi-Suomeen, koska minulla oli kouluviikonloppu. Olin pari yötä vanhemmillani, mikä oli todella kivaa ja piristävää vaihtelua. Kuvittelin, että olen ihan väsynyt tuon viikonlopun jäljiltä, mutta ilokseni enpä ollutkaan! Maanantai oli viimeinen sairaslomapäivä ja kun kävin silloin lääkärin luona, niin pystyin toteamaan, että olo on oikeasti paljon parempi. Lääkäri laittoi lähetteen kilpirauhaskokeisiin ja lisäksi otet

Meille tuli ihana talvi! Jos minun toiveeni toteutuisi, niin tästä eteenpäin olisi pelkkää lunta ja pientä pakkasta kevääseen asti. Soitin klinikalle, vaikka ei olisi huvittanut. Oli kuitenkin pakko sopia edellisen käynnin laskun maksusta, koska en saanutkaan minulle luvattuja rahoja silloin kun piti. Onneksi lupasivat olla lähettämättä karhukirjettä, vaikka maksu myöhästyy nyt noin viikolla. Juttelin kätilön kanssa, joka oli tietysti heti suunnittelemassa uutta yritystä. Sanoin, että uutta yritystä ei nyt tule vähään aikaan. Hän ymmärsi kyllä. Mutta sanoi, että tässähän on menty ihan nousujohteisesti... Ai, miten? Hän sanoi, että vasta 5-6 alkionsiirron jälkeen aletaan ajatella, että tilanne on huono. Kysyin sitten, että miten noita tilastoita luetaan: koskeeko ne jokaista ihmistä samalla tavalla vai onko sillä merkitystä, että ne on ehkä koostettu jollain tavalla lisääntymisongelmaisista ihmisistä. Sanoin, että meillä ei ole mitään yrityksiä taustalla ennen klinikkahoitoja. M

Terapeuttini eli Netflix onnistui taas osumaan siihen, mikä päällimmäisenä on mielessä. Sinkkuelämää 2 -elokuvan ensimmäisen vartin aikana ponnahti kysymys, jota otsikossakin siteeraan.  Eli jäädäänkö me kahdestaan..? Ja miten siitä selviää, kun haluaisi olla perhe eikä "vain" pariskunta. Eihän kukaan ole sanonut, että meidän olisi jo pitänyt onnistua. Ei kukaan ole sanonut yhtään mitään. Päällimmäinen tunne meillä molemmilla on kuitenkin epätoivo, pelko ja suru. Jäädäänkö me nyt kahdestaan? Meillä on neljä alkiota pakkasessa, tämä oli vasta ensimmäinen IVF, eikä minussa ole todettu mitään vikoja. Meillä ei kuitenkaan ole lapsettomuutta taustalla. Meillä ei ollut tietoa lisääntymisongelmista hoitoihin menessä. Onko meillä ongelmia? Ei sitäkään ole kukaan sanonut. Eilen tuli täyteen 14 vrk alkionsiirrosta ja varmistin asian vielä testillä. Kyllä, emme ole raskaana.  Vuosi sitten menimme ensikäynnille klinikalle täynnä toivoa ja intoa. Intoa riitti vielä tähän syk

...aina vain epäonnistua. Nyt vain tuntuu jotenkin lopulliselta, kun rahaa ja voimia ei ole uuteen yritykseen. Vaikka tietää, että rahaa tulee ja voimiakin joskus kertyy, tuntuu hyvin kaukaiselta mahdollisuudelta yrittää vielä uudelleen. Ja ehkä uudelleen. Ja vielä parhaimmillaan kaksi kertaa sen jälkeen ennen kuin alkiot on käytetty. Nyt tuntuisi täydeltä haaskuulta laittaa yhtään alkiota kohtuuni, jossa ne eivät selviä hengissä. Tämä on kriisi. Ihan oikea sellainen, joka meidän täytyy yhdessä selvittää. Että voimme jatkaa elämää ja ehkä joskus yrittämistä. Mutta nyt täytyy löytää ne asiat, joista iloitsimme ennen tätä lapsenhankinnan aloittamista. Ne asiat ovat alkaneet tuntua merkityksettömiltä. Mutta jotain pitää keksiä, ettei katkeruus pääse kasvamaan. Nyt olemme vaan niin väsyneitä, uupuneita, täysin tainnutettuja. Tuntuu kuin meitä olisi huijattu, joku vei nenän edestä sen mitä tavoittelit kaikesta sydämestäsi. Kohtalo vetää avokämmenellä kasvoille ja voit vaan kääntää to

Neljän päivän päästä pääsen huokaisemaan helpotuksesta ja... lepäämään, rauhoittumaan, suunnittelemaan ensi vuotta, ensi kesää, kesälomia, kesäreissuja yms. Ilman, että joudun miettimään, voinkohan ensi vuonna lähteä sinne tai tänne, jos olenkin raskaana silloin? Nyt kun pimeys lisääntyy ja kelloja siirretään ja kaamos alkaa vaikuttaa vireystilaan, niin on oikeasti helpotus päästä rauhaan. Tämä 10 kk ensimmäisestä inseminaatiosta ja 12 kk ensikäynnistä klinikalla alkaa jo olla riittävästi. Kuten joskus blogin alkuaikoina kirjoitin, en ole mikään kärsivällinen ihminen. Tiesin, että tämä projekti kestää ja meidän haluamiset eivät siinä paljon paina, mutta koko tämän vuoden aktiivinen käynti klinikalla ja rankka IVF ovat vieneet energiat hyvin vähiin. Kärsivällisyyttä olen todellakin oppinut - jos se vaikka oli tämän vuoden opetus minulle :D Eli, totuus on, että en odota itse testin tekemistä kovinkaan paljon. En oikeastaan edes haluaisi tehdä koko testiä. Jälleen se on kuitenkin tehtävä

Tähän kiertoon en siis käyttänyt hormoneja vaan luonnonkiertoon alettiin hommaa tekemään. Sain CB:n digitaalitestillä keskiviikkoiltana vilkkuvan hymynaaman. Torstaille oli varattu ultra, joten en lähtenyt enää ostamaan lisää tikkuja, jotka siis loppuivat tuohon keskiviikon testiin. Ultrassa näkyi paksu limakalvo ja vasemmalla vielä hyperin jälkeistä nesteilyä (tai verta) yhdessä munarakkulassa, oikealla selkeämpi follikkeli, joka näytti olevan puhkeamassa juuri. Lääkäri sanoi, että alkio otetaan sulamaan sunnuntaina, jotta ehditään nähdä myös sen kehitys. Ja toisaalta jos alkio ei selviä sulatuksesta niin ehditään vielä sulattaa toinen. Sunnuntaina aloitin lugesteronin. Sunnuntaina ei kuitenkaan kuulunut soittoa, joten oletin että alkio on selvinnyt. Tänään ajelin puolen päivän aikaan klinikalle ja selvisi, että alkion sulatus oli onnistunut hyvin. Pakastettaessa se oli 8-soluinen ja kaksi solua oli sulatuksessa tuhoutunut, mutta alkio oli kuitenkin jatkanut kehitystä sulatuksen

Löysin laatikon pohjalta muutaman Clearblue-tikun ja digitaalilaitteen, jotka pakkasin matkaan torstaina lähtiessäni koulumatkoille. Tarkoitus oli lauantaina aloittaa tikkuun pissiminen, josta onkin ollut taukoa peräti 4 kuukautta! Tajusin myös ottaa kaksi tikkua matkaan lauantain testiä varten, koska CB:n ovulaatiotesti on pettänyt kerran jos toisenkin. Lauantaina kp 9 testi näytti tyhjää, kuten oli oletus. Sunnuntaina unohdin tehdä sen kokonaan ja tänä aamuna testi epäonnistui. Ei mennyt ihan kun römssöössä. UÄ-aika on mulla joka tapauksessa torstaina kp 14. Olen edelleen ollut vähän kahden vaiheilla, että pitäisikö vai eikö. Onko nyt hyvä aika? Onko vähän stressiä? Onko vähän flunssaa? Ajateltiin kuitenkin näin, että 1-2 PAS:ia tehtäisiin tämän vuoden puolella. Joulukuun halutaan olla rauhassa ja sitten jatketaan joskus keväällä, kun siltä tuntuu. Jollain todennäköisyydellähän joku alkio ei tietenkään selviä sulatuksestakaan, mutta tavoite olisi kyllä jättää keväälle alkioita odotta

Negatiivinen raskaustestitulos saatiin siis kokea viime torstai-iltana. Perjantaiaamuna yllättäen alkoikin jo menkat, mitä en ihan osannut odottaa, koska progesteronihoidon jälkeen on joka kerta mennyt 3 päivää viimeisestä annoksesta. Nyt lugejen annostus oli vieläpä 2-kertainen aikaisempiin verrattuna. Munasarjoissa ja alavatsassa on edelleen ollut lieviä kipuja ja tuntemuksia koko viime viikon. Mitä ilmeisemmin kroppa on vielä kovasti vasta toipumassa IVF:stä. Kovin on ristiriitaiset tunnelmat. Toisaalta on kiva, että tuoresiirto tehtiin (ja todettiin, ettei se ole sen varmempi asia kuin muutkaan). Toisaalta kun kroppa on vielä stressitilassa ja vähän sekaisin niin ehkä lähtökohdat ei olleetkaan niin hyvät, että olisi kannattanut koko siirtoa tehdä. Varsinkin, kun se lievä hyperi oli selvästi vielä päällä silloin siirron aikaan. Toisaalta mietin, että ei kai lääkäri olisi tehnyt sitä, jos olisi epäillyt että se ei kannata... Koko viikonloppu meni vähän syvissä vesissä. Ja tietyt miel

"Pettymys on menetyksistä ja takaiskuista nouseva hankala ja haastava tunne." Löysin hyviä sanoja aiheesta täältä . Ei siitä sen enempää.

Eilen mulla meni hermot. Ihan täysin loppui kärsivällisyys. Itkin, hermoilin, mietin millä ja milloin ja onko pakko tehdä se testi! Eikö olis vaan niin kiva odottaa, että jos menkat alkaa. Lugesteronin läpi ne ei mulla kuitenkaan tule. Että pakko se on tehdä se testi. Mutta voiko sen tehdä jo nyt!?!?! HETI!!!!! No ei ole mitään järkeä. Jos se on nega, niin testaanko sitten joka päivä perjantaihin asti ja sama paniikki joka aamu. Tai jos se on positiivinen, niin en voi kuitenkaan uskoa sitä ennen kuin silloin perjantaina. En halua testata ylipäätään perjantaina, koska me lähdetään silloin reissuun ja illalla pitäisi olla juhlimassa ystävän kolmekymppisiä. Jos tulee pettymys, niin juhlafiilis voi olla aika kaukana. Eli tänään päätimme, että testataan torstai-iltana! Kompromissi. Ei liian kaukana, mutta tarpeeksi lähellä. Silloin on punktiosta 16 vrk ja siirrosta 13. Nyt päätin pysyä järjissäni vielä sinne torstaihin ja kuten Mirkku sanoi, niin myös siitä eteenpäin :)

Punktion jälkeen minulle kehittyi siis lievä hyperstimulaatio-oireyhtymä ja nestettä kertyi munasarjoihin ihan reilusti. Turvotus, voimakas kiristyksen tunne koko keskivartalossa ja liikkumisen vaikeus olivat ne päällimmäiset oireet. Öisin heräilin monta kertaa, kun kiristi joka kohtaa ja oli hankala vaihtaa asentoakin. Päivällä oli sellainen olo kuin maha olisi koko ajan täynnä vettä tai ylipäänsä täynnä. Joka askel tuntui epämiellyttävänä. Jos enemmän tuli liikuttua (siis otettua muutama ylimääräinen askel pihapiirissä) niin särkyä saattoi esiintyä munasarjoissa, mutta voimakkaampia kipuja ei onneksi. Lääkäri sanoi, että liikkuminen stimuloi munasarjoja lisää, joten liikkumista tulisi välttää. Ihan vuodelevossa en pystynyt olemaan kun Mirkku oli epäkätevästi juuri tuon viikonlopun reissussa ja kotihommia ja koirien hoitoa oli pakko vähän jatkuvasti tehdä. Sunnuntai-iltana sitten olo olikin edelleen yhtä tukala, väsymys oli kova ja palelikin vielä. Mittasin lämmön, joka oli noin as

Tilanne alkioiden suhteen oli erittäin hyvä: 5 kpl 1- ja 2-luokan alkioita oli saatu pakkaseen ja yhtä 3-luokan alkiota vielä kasvatellaan ja jos se kehittyy hyvin niin menee pakkaseen sunnuntaina! Yksi kuulemma kuin oppikirjasta oleva 1-luokan alkio oli jätetty tuoresiirtoa varten. Homma meni tänään lyhykäisyydessään niin, että tilanne näytti olevan sen verran hyvä, että alkionsiirto tehtiin ja nyt on siis yksi priima alkio matkassa :) Munasarjoissa oli vielä nestettä, mutta rakkulat ei olleet mitenkään pinkeitä. Kuitenkin varoitettiin rasittamasta itseään ja lääkäri sanoi, että liikunta voi pahentaa tilannetta eli nyt pitäisi ottaa ihan rauhassa viikonlopun yli. Teen parhaani ja yritän mahdollisimman paljon lepäillä alkioineni :D

Pari päivää on mennyt lievissä vatsakivuissa kotisohvalla. Tänään pääsin jo liikkumaan paremmin, mutta kovin kiristävää tunnetta on edelleen ollut alavatsassa. Varsinaisia särkyjä ei onneksi, mutta liikkuminen on selvästi kipuja provosoinut, joten olen pysytellyt levossa, kuten ohjattiinkin. Miten onnellinen olin eilen, kun kuulin että kahdeksasta munasolusta jopa seitsemän oli hedelmöittynyt normaalisti! Toivotaan kovasti, että ne jakautuvat normaalisti ja kehittyvät hyviksi alkioiksi ja ne saadaan pakkaseen talteen. Yhteen munasoluun oli mennyt kaksi siittiötä, eli sitä ei voitu käyttää. Olin (olen) myös niin onnellinen, että tämä punktio-asia on tehty! Muistan, miten paljon se pelotti ja jännitti ja tuntui niin kaukaiselta ajatukselta vielä kesällä. Silloin kun yksi lääkäri keväällä väläytti tätä vaihtoehtoa (ensimmäisen tai toisen inssin jälkeen), ajattelin että onko se ihan pimeä! Eihän me tällaiseen ruveta. Mitä enemmän asian ytimessä tässä nyt on ollut, niin sitä fiksummalt

Sunnuntai-iltana klo 22 laitoimme viimeisen pistoksen eli Pregnylin. Tuntui oudolta tämä pistokseton vuorokausi, oli koko ajan tunne, että mikäs piikki tänään piti laittaa. Minua jännitti, että onnistutaanko sekoittamaan Pregnyl ilman, että kumpikaan lasiampulli hajoaa. Viimeiseen asti oli jännitys siitä, että onnistutaanko me nyt vielä sössimään tämä lääkitysasia niin, että kaikki menee pieleen. Ei onnistuttu, kaikki pistokset tuli otettua ajallaan ja oikein. Maanantaipäivä töissä tuntui melko tukalalta kun kävelen paljon työpäivän aikana ja alavatsaa kiristi jo melko paljon. Jokainen askel tuntui munasarjoissa ja vessassa piti käydä vähän joka välissä. Jännitys punktiosta ei onneksi alkanut pahemmin nousta. Yritin pitää ajatukset siinä lopputuloksessa, että montako munasolua ja alkiota me saadaan. Aina kun meinasi alkaa nousta pala kurkkuun, mietin että punktio menee varmasti ihan ok eikä ole kovin kivulias. Kun pääsimme sisälle, minut ohjattiin heti riisumaan takahuoneeseen. Si

Kaikesta jännityksestä huolimatta pistämiset on sujuneet ihan hyvin! Bemfolan pistäminen on tosi helppoa, kun neula on niin ohut ja kynä on helppo käyttää. Orgalutran oli ensin vähän hankalampi, siinä on paksumpi neula ja en oikein tiennyt, miten se pitäisi pistää. Ohjeessa lukee 45 asteen kulmassa, mutta ei miten syvälle. Kysyin tänään klinikalla asiasta ja selvisi, että neula pistetään pohjaan asti ja ilmaa ei tarvitse poistaa ruiskusta. Tänään pistäminen menikin jo hyvin. Ehdin jo vähän hermoilla, että koko määrä ei mennyt eilen oikeaan osoitteeseen ja nyt tietysti munarakkulat alkavat irtoilla! Etenkin kun illalla alkoi olla nipistäviä tuntemuksia alavatsassa. Ehdin jo itkeäkin sitä illalla Mirkulle, kun nämä itkut on tässä ollut vähän herkässä viime aikoina :D No, ultrassa tänä aamuna selvisi, että yhteensä 11 munarakkulaa on kehittynyt 14 mm kokoisiksi ja pari kpl 10 mm ja kaikki olivat ihan paikoillaan :) Punktiopäiväksi päätettiin tiistai klo 10! Pistän Bemfolaa vielä tän

Menkat alkoivat aikataulussa viime keskiviikkona. Nyt olen syönyt 5 päivää Letrozolia ja ottanut 2 annosta Bemfolaa, jota en ole itse piikittänyt vaan Mirkku on saanut kunnian tehdä kyseisen toimenpiteen. Tajusin kauhukseni, että joudun loppuviikosta piikittämään 2 annosta Orgalutrania itse! Voiko kukaan aikuinen ihminen olla näin kauhuissaan niin olemattoman neulan vuoksi? Minä voin. Olen lisäksi syönyt myös Royal Jellyä, jota Lempi kertoi omassa blogissaan käyttäneensä. Täältä löytyy tarkka selostus aineesta. Hormonit eivät ole aiheuttaneet (vielä) merkittäviä tunnemyrskyjä, mutta koko viikonlopun minua on vaivannut tietynlainen väsymys ja alakulo. Väsymys on ihan sellaista nukuttavaa väsymystä, joka iskee kesken päivän ja alakulo on sellaista, että ei kiinnosta mikään. Kumpikaan ei ole mulle ihan tavallista, joten olen nyt vähän laittanut sen noiden hormonien piikkiin. Eilen ajelin klinikalle kontrolliultraan. Siellä todettiin n. 6 munarakkulaa molemmin puolin. Niillä oli kokoa 9-

Poden parhaillaan toista viikkoa flunssaa, joka ei meinaa luovuttaa vaan piinaa minua siten, että en osaa enää edes laskea montako nenäliinapakettia on kulunut ja koska viimeksi nenäni ja ylähuuleni iho oli ehjä. Enkä yhtään tiedä, montako kymmentä tuntia olen katsonut Netflixiä, koska enää ei meinaa löytyä mitään mielenkiintoista. Odottelen menkkoja alkavaksi parin päivän sisällä. Sitten alkaa hormonien piikittäminen. Sunnuntaina lopetin Primolut-Norin ja eilen olin ihan varma, että menkat alkavat. Tunsin vähän jotain vuotoa ja alavatsaa-/selkää alkoi jomottaa ihan kuin menkkojen aikaan. Tämä sama juttu kävi kerran lugesteronin lopettamisen jälkeen seuraavana päivänä. Silloinkin vuoto oli kirkasta ja särkykin loppui pian. Nyt(kään) ei sittemmin ole mitään tuntemuksia tai vuotoa ollut. Eli mitä ilmeisimmin menkat alkavat varmaankin huomenna tai torstaina, jolloin oltaisiin suunnitellussa aikataulussa. Eilen googletin ensimmäistä kertaa "IVF-kokemuksia". Olin yllättynyt lu

  Okei, maanantaina olimme klinikalla hoidon suunnittelukäynnillä. Käynti oli napakka, lyhyt ja kaikki tarpeellinen tuli (kai?) selville. Tapasimme klinikan "lääketieteellinen johtaja" -tittelillä olevan lääkärin, joka ilmeisesti johtaa tätä kevyempää IVF-kokeilua, jossa mekin nyt olemme mukana. Käynnillä mentiin heti suoraan asiaan, lääkäri oli selvästi perehtynyt meidän hoitohistoriaan ja ehdimme olla hoitohuoneessa varmaan 2 minuuttia, kun olin jo tutkimuspöydällä. Munasarjojen aktiivisuus näytti hyvälle, joten lääkäri totesi myös ikäni huomioon ottaen meidän sopivan tähän kevyempään kokeiluun hyvin. Minulle määrättiin hormonit, joita alan ottaa. Ensimmäinen hormoni aloitetaan tällä viikolla. Minulla oli maanantaina kp 19 ja menkkoja siirretään vähän eteenpäin. Eli aloitan tablettilääkkeen Primolut-Nor siihen perjantaina. Menkkojen olisi tarkoitus tulla about 31.8. jonka jälkeen kp 2 aloitan Letrozolin ja kp 3 aloitan pistoslääkkeen Bemfola, joka kiihdyttää mun

Huh huh! Tällä viikolla tajusin, mikä järjetön pyöritys on ollut päällä kokonaisen vuoden. Ihminen menee vaan siihen pyörteeseen, eikä tajua edes olevansa keskellä hirmumyrskyä. Stressin määrä, jossa olen ja ollaan eletty viimeisen vuoden ajan, on ihan hurja. Ja miten älytöntä, että sen tajuaa vasta kun tilanne on rauhoittunut. Mietin tässä eräänä päivänä kulunutta vuotta ja tajusin, että se on ollut pelkkää arjessa selviytymistä aamusta iltaan. Meillä on siis Mirkun kanssa yhteinen harrastus, joka on oikeastaan elämäntapa ja joka on nyt viimeisen vuoden ajan imenyt kaikki energiat meistä molemmista. Yksi projekti siihen liittyen päättyi nyt tällä viikolla ja päätin, että nyt se loppui! Se hulluus. Päätin, että en tee enää mitään ylimääräistä. En kenenkään muun takia. Vain silloin kun itse haluan ja oikeasti ehdin. Minä itse päätän, miten elämääni elän, joten minun itseni on aika tehdä jotain muuttaakseni asioita. Syksy on nyt saanut mut täyteen energiaa! Koulu alkaa neljän viikon pä

On tässä muutamaan päivään mahtunut monia ajatuksia. Lapsista ja lapsenhankinnasta ja siitä, onko elämää ilman lapsia tai lasten kanssa. Lisääntymisen pitäisi minun logiikan mukaan olla älyttömän helppoa. Mietin sitä jo ekojen inssien jälkeen, että miten hemmetin vaikeaa voi muka olla hedelmöittyminen? Jos kaikki on siis kunnossa. Toisen, kolmannen ja neljännen inssin jälkeen alkoi kieltämättä hiipiä ajatus, että voihan olla etten voi saada lapsia. Enkö olisi jo tullut raskaaksi, jos se olisi jotenkin minun kehossani helppoa? Minä olen nuori, tietääkseni terve ja munasarjat ovat normaalin näköiset ja aktiiviset. Joten mikä on niin vaikeaa? Miksi inssien onnistumisprosentti on vain 10-15? Koska tilastot on koottu heteropareista, jotka eivät ole esim. vuoden aikana tulleet raskaaksi eli kyseessä on oikeasti lapsettomuusongelma? Tullaanko heterosuhteissa helpommin raskaaksi, koska yrityksiä voi olla moninkertaisesti yhtä ovulaatiota kohti? Ja siksi vielä neljällä yrityksellä me ei ol

Vähän uutta ilmettä blogillekin, kun tummanruskea alkoi tuntua liian synkältä väriltä keskellä kesää! Sain itselleni kehitettyä oikein megalomaanisen uupumuksen. Tämän kuun alussa (juuri piinapäivien aikaan) oli monta juttua päällekkäin, jotka vei energioita oikein urakalla. Yksi oli se ystäväni hermoromahdus, josta kirjoittelin ja lisäksi nuo piinapäivät ja pettymys ja lisäksi joka päivä ollut menoa aamu kahdeksasta iltakymmeneen. Olen yrittänyt lisätä liikuntaakin, kun ajattelin jos väsymys johtuu huonosta kunnossa. Olen kahden koirani kanssa käynyt juoksulenkeillä ja alkanut oikeasti nauttia siitä! En ole koskaan oikein tykännyt juosta, mutta nyt juoksen vain sykemittarin kanssa ja olen asettanut itselle tietyt sykerajat, jonka mukaan sitten menen. Ettei tule mentyä liian kovaa. Ja se on oikeasti niin kivaa! Koirat tykkää, kun mennään lujempaa kuin normaalisti ja se olo, mikä tulee jo lenkillä, on niin mahtava. Syömisten kanssa olen vielä vähän epävarma. En tiedä, pitäisikö ny

Asiat, jotka vielä viime viikon negan jälkeen olivat epäselviä ja epävarmoja, selvisivät erittäin hyvin perjantaina, kun soitin klinikalle. Juttelin kätilön kanssa, joka teki viimeisimmän inseminaation. Hän osasi kertoa, että siittiöitä ei voida heinäkuun aikana tilata, koska klinikka on kesälomalla. Eli se inssin tekeminen tähän kiertoon ei tule nyt kysymykseen. Meille tarjottiin aikaa hoidon suunnittelua varten elokuun puoliväliin, jolloin siis tavataan lääkäri, joka johtaa tätä IVF-kokeiluprojektia. Sen käynnin yhteydessä tilaamme sitten siittiötkin. Saamme IVF-infon ja tarkempaa tietoa siitä, miten tässä kokeilussa hoidot toteutetaan. Olo on jotenkin huojentunut, kun ei tarvinnutkaan itse tehdä päätöstä siitä, että jatketaanko samalla rytinällä kohti uutta inssiä. Ehdin jo hieman stressatakin sitä, että mihin ajankohtaan se sattuisi. Ja tämän asian kanssa stressaaminen ei varmaan ainakaan onnistumismahdollisuuksia paranna. Tulevissa hoidoissa eniten mietityttää se, että joudun lu

Hieman vajaa vuosi sitten päätimme lähteä tähän lapsenhankintaprojektiin. Muistan vieläkin sen innon ja onnen siitä päätöksestä :) Ja jännityksen. Kumpikaan meistä ei ole kertaakaan epäröinyt asiaan ryhtymistä. Onhan meillä takana jo monta vuotta elämää keskenään. Huomaan, että oma kiinnostus lapsia kohtaan on kasvanut tässä vuoden aikana. En ole koskaan ollut mikään "lapsi-ihminen". Läheisten lapset ovat aina olleet tärkeitä minulle, mutta muiden lapsista en ole ollut kiinnostunut. Jotkut lähipiiristä kun on todella "lapsirakkaita", siis tykkäävät hoitaa muiden (kavereiden, kaverinkavereiden, tuttujen) lapsia lähes kuin omiaan. Tietysti lasten kanssa tulee käyttäytyä kuin kenen hyvänsä ihmisen - olla ystävällinen ja reilu. Mutta minulle on vierasta ottaa esimerkiksi vieras lapsi syliin. En ole muutenkaan se, joka leikki lasten kanssa kun ollaan kavereilla kylässä tms. Minusta on hienoa, että on ihmisiä, jotka tykkäävät lapsista kuin lapsista. Ja jos miettii evo

    Teinpä testin kuitenkin pari päivää ennen aikojaan, koska en enää voinut kiusata itseäni kun tiesin, että lähes varma tulos sieltä kuitenkin tulee. Nega ei tullut yllätyksenä, mutta kyllä se vähän taas pisti pettymyksestä pään pyörälle. Päätin, että teen kuten on neuvottu ja testaan vielä maanantaina ja lopetan Lugesteronit vasta sitten. Nega edelleen, joten Lugesteronit lopetin tänään ja menkkoja jään odottelemaan muutaman päivän päästä. Vaikka kuinka olin pessimistinen jo alusta lähtien, niin silti se rasittava optimismi yrittää aina nostaa päätään ja herättelee turhia toiveita!   Nyt on inssiyrityksiä kertynyt siis neljä. Alkuun käytettiin Letrozolia, jonka todettiin ohentavan kohdun limakalvoa ja muutenkin sekoittavan mun normaalisti ihan säännöllistä kiertoa. 3 ensimmäistä inssiä tehtiin niin, että hyvänkokoinen follikkeli (17-24 mm) löytyi ultralla. Yhden kerran pistettiin Pregnyl. Kahden viimeisen inssin jälkeen olen käyttänyt Lugesteronia alakautta. Viimeinen ins

Piinaviikot alkaa olla loppusuoralla, 3 päivän päästä teen testin, jotta uskallan lopettaa Lugesteronit. Huomaan, että vaikka kuinka kovasti toivoisin, että nyt olisi onnistunut, niin en uskalla yhtään antaa sellaisen ajatuksen kasvaa päässäni. Sanoin myös puolisolle, että en odota nyt tältä kerralta yhtään mitään, jotta ei sitten molemmat oltaisi taas niin pettyneitä. Kaikkia oireita tietysti tulee väistämättä mietittyä, mutta yritän järkeillä, että nämä kaikki tuntemukset mulla on ollut joka kerta! Ajatukset on paljon siellä syksyssä ja olen lueskellut IVF-kokemuksia jne. Olen neulakammoinen, joten pelkään sekä sitä horminen piikittämistä että kaikkia toimenpiteen neuloja ihan tosi paljon..!!! :( Muuten olen ihan hyvillä mielin. Huolta on aiheuttanut yhden ystäväni terveys. Hän on ottanut minut muutaman muun ystävän lisäksi tukihenkilökseen, kun käy läpi jonkinlaista hermoromahdusta ja masennusta tms. On itsetuhoinenkin ja ollut viikon sisään pariin kertaan sairaalassa hoidossa ja

    Reilu kuukausi on tainnut mennä ihan täydessä hiljaisuudessa näiden asioiden tiimoilta. Vietin kesälomaa, jonka aikana en uhrannut ajatustakaan koko projektille. Kesäloman jälkeen noin viikon kuluttua aloin metsästää ovulaatiota ja se sattuikin tulemaan juuri kyseisenä hetkenä tikkuun näkymään! Seuraavana aamuna näytti jo tyhjää, mutta menin kuitenkin klinikalle. Tilanne ei tosiaankaan näyttänyt olevan mikään paras mahdollinen hedelmöittymisen kannalta, mutta inseminaatio tehtiin kuitenkin, meidän neljäs. Oltaisiin toki voitu jättää tämä kierto väliin, mutta tuntui helpommalta tehdä se inseminaatio nyt vaikkakin vähän huonommilla spekseillä kuin aiemmin. Eipähän se ole aiemminkaan tärpännyt, vaikka miten hyvältä on näyttänyt!!!   Me ollaan paljon mietitty ja pohdittu jatkoa. Ja ollaan henkisesti varauduttu siihen, että mennään syksyllä IVF-hoitoihin. Sain klinikalta viime käynnin yhteydessä yllättäen sellaisen tarjouksen, johon päätin heti tarttua - liittyen IVF-hoit

Inseminaatiosta tuli maanantaina 14 vrk ja testasin sunnuntaina, maanantaina ja tiistaina negat. Se miksi tein noin monta testiä, johtui siitä että sunnuntaina Clearbluen tikussa näkyi toooodella haalea haamu. Niin haalea, että jouduin monta minuuttia tuijottelemaan sitä eri valaistuksissa, koska luulin että kuvittelin sen. Luget loppuivat sunnuntaiaamuna ja olin päättänyt, että jos testaan negan niin en hae uutta satsia. Nyt en sitten kuitenkaan voinut ollut hakematta, koska testi jäi kaivelemaan mieltä, eli jatkoin lugeja vielä maanantaihin. Maanantaiaamuna testasin uudelleen apteekin omalla testillä ja sama haalea haamu kummitteli tikussa. Vertasin käyttämättömään testiin, jossa ei kertakaikkiaan näkynyt mitään ja olin edelleen yhtä epävarma, mitä siinä tikussa on. Jatkoin lugeja vielä maanantain. Tiistaiaamuna testasin ja nyt en jäänyt edes pällistelemään tikkua sen tarkemmin kun kerran selkeää käden mitan päästä erottuvaa viiva ei tikkuun tullut, niin tulkitsin sen ja edellisetki

Olen nyt kolmatta viikkoa ilman alkoholia ja neljättä päivää ilman sokeria. Tein siis päätöksen olla vuoden ilman alkoholia, paristakin syystä. Viime kerralla piinapäivien loputtua ja menkkojen alettua, olin harmissani, että nyt pitää sitten vappuna juoda alkoholia ja olla krapulassa. Ajattelin tosiaan, että pitää! Yhtenä iltana tuli kuitenkin ajatus, että eipä tosiaankaan pidä, kun olo on piinapäivien aikaan ja jälkeen paljon parempi kun ei ole ottanut pariin viikkoon tippaakaan mitään. Päätin, että aloitan vuoden ilman alkoholia, koska se tuntui hyvältä. Ei myöskään tarvitse "piilotella" piinapäivien juomattomuutta missään tilanteessa. Tai mahdollisen alkuraskauden... Vappu olikin sitten ensimmäinen "alkoholijuhla" tämän päätöksen jälkeen ja mulla oli niin hyvä fiilis koko pyhien ajan! Oltiin mun vanhempien luona, jossa viinit kuuluu aina ruokien kanssa ja saunajuomat saunaan. Yksi asia, jota arvelin kaipaavani, on kuohuviini. Mutta kertaakaan ei tullut kyllä ol