Mielenrauhaa

Neljän päivän päästä pääsen huokaisemaan helpotuksesta ja... lepäämään, rauhoittumaan, suunnittelemaan ensi vuotta, ensi kesää, kesälomia, kesäreissuja yms. Ilman, että joudun miettimään, voinkohan ensi vuonna lähteä sinne tai tänne, jos olenkin raskaana silloin?

Nyt kun pimeys lisääntyy ja kelloja siirretään ja kaamos alkaa vaikuttaa vireystilaan, niin on oikeasti helpotus päästä rauhaan. Tämä 10 kk ensimmäisestä inseminaatiosta ja 12 kk ensikäynnistä klinikalla alkaa jo olla riittävästi. Kuten joskus blogin alkuaikoina kirjoitin, en ole mikään kärsivällinen ihminen. Tiesin, että tämä projekti kestää ja meidän haluamiset eivät siinä paljon paina, mutta koko tämän vuoden aktiivinen käynti klinikalla ja rankka IVF ovat vieneet energiat hyvin vähiin. Kärsivällisyyttä olen todellakin oppinut - jos se vaikka oli tämän vuoden opetus minulle :D

Eli, totuus on, että en odota itse testin tekemistä kovinkaan paljon. En oikeastaan edes haluaisi tehdä koko testiä. Jälleen se on kuitenkin tehtävä Lugesteronien takia. Meistä ei kumpikaan ole mitenkään toiveikas onnistumisen suhteen, joten mitään testaamisintoa ei siksi ole.
Olo on ollut tämän 9 päivää tosi rauhallinen. Minussa ei tunnu mikään yhtään erilaiselta. Kaikki on niin normaalia, etten aina edes muista, että mitään alkionsiirtoa on tehty. Ainoastaan Lugesteronin käyttö pitää mielessä, että tässä on jotain meneillään.

Olen käynyt läpi itseni kanssa sitä vaihtoehtoa, että raskautta ei nyt tule ja voi olla, ettei tule koskaan. Yrityskertoja on varmasti vielä jäljellä, koska alkioita jäi pakkaseen vielä 4 kpl. Koska yksi pakastealkion siirto viljelyineen maksaa 960 e, niin väistämättä ne seuraavat yritykset siirtyvät reippaasti ensi vuoteen niin pitkälle kunnes energiaa on lähteä taas yrittämään ja rahaa on tarpeeksi. Uutta IVF:ää en pysty edes ajattelemaan. Eikä toki tarvitsekaan.

Viime aikoina on alkanut korostua sellainen asia, että en jaksaisi negatiivisuutta ympärilläni. En haluaisi kuunnella kahvitauolla työkaverin negatiivista valitusta, enkä kotona huomioita siitä, että joku asia ei ole just niin kuin pitää, en harrastuksissa mitään ilkeilyä ja pahan olon levittämistä. Se on turhaa! Tuntuu, että itsestä se negatiivisuus, mitä on viime kuukausinakin ollut, on päässyt jotenkin pois. En tiedä, onko se jotenkin asioiden hyväksymistä: nyt on näin ja asiat voi silti olla hyvin. Itselle tulee paljon parempi olo, kun ei anna kaiken negatiivisuuden saastuttaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meidän matka

Lievää hyperiä ja paluu normaalielämään

Selittämätön lapsettomuus