Siirry pääsisältöön

Future is so bright...

... I gotta wear shades!

Ironiaa vai optimismia? Oli mitä oli, niin alkuviikosta kävin sisätautilääkärin vastaanotolla, jonne tk-lääkärini teki siis lähetteen marraskuussa. Kävin jälleen labroissa pari viikkoa sitten ja tulokset olivat mm. sellaiset, että TSH oli hieman noussut ollen nyt 2.56. Tämähän on vielä ihan terveen merkki, mutta aiemmin klinikalta sanottiin, että hedelmöityshoitoihin TSH:n yläraja on 2.5.

Kerroin sisätautilääkärille taustojani ja hän koki tämän asiani melkoiseksi pulmaksi. Totesi, ettei oikeaa tai väärää ratkaisua tähän taida olla. Onneksi olin tehnyt taustatyötä, sillä lääkäri kysyi omaa mielipidettäni ja kuunteli myös sen.
Hän ei kokenut huonoksi ideaksi aloittaa Thyroxin-lääkitystä, vaikka nuo kiertävien hormonien arvot ovatkin "normaalin" tasolla. Varmisti kyllä useaan kertaan, että olen halukas aloittamaan lääkityksen, koska tokihan se näyttää hieman oudolta, että lääkitys aloitetaan näillä arvoilla.
Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että levotyroksiinista ei mitään haittaakaan ole, mutta toki pitää seurata arvoja myös hypertyreoosin varalta.

Aloitimme siis yhteisymmärryksessä kokeilumielessä minulle Thyroxin 25 mikrog 1 tabletti päivässä.
Eli pienellä annostuksella mennään ja kerran kuussa kontrolloidaan nuo kiertävät hormonit.
Kilpirauhasen vasta-aineiden osalta kontrollointi ei ole tarpeen, koska riittää, että ne on kerran otettu ja todettu, että niitä on.


Pieni toivon kipinä alkaa taas pilkahdella. Mietin jo, että jospa seuraava alkionsiirto tehtäisiinkin jo keväällä!?! Kortisonin avulla voidaan saada pidettyä autoimmuunireaktio kurissa ja alkion on mahdollista kiinnittyä ja levotyroksiinin avulla on mahdollista, että raskauteen liittyvät komplikaatioriskit eivät ole sen suuremmat kuin normaalistikaan.
Eli tässähän on toivoa, eikö vaan!?

Kommentit

  1. TOivottavasti teillä auttaisi tämä nyt ja teillä on toivoa :) <3
    Itsellä thyroxini lääkitys ollut yli 10vuotta. Söin alkuun monta monta vuotta vain puolikasta 25! Nyttenmmin viimeisen 5vuoden aikana nostettu 1 ja siitä 1,5(klinikalla nostettu, vaikka arvot hyvät) ja siitä 2 ja nykyään 3 ja 2 tablettiä päivässä (omilla nostoilla). Miulla taas lääkäri oli vain sitä mieltä että meni nyt liian alle ja mitään muuta ei vielä tutkita.. vaikka kuin koittanut pyytää tutkimuksia. Ja siis soitellut vain tk lääkärin kanssa koska en saa sinne aikaa kun ei ole mikään "hätä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa tosi ikävä tilanne, että kukaan ei ole ottanut sun asiaa kunnolla tarkasteluun. Mulla tietysti takaporttina olisi klinikan lääkärit, koska he ymmärtävät tietysti eniten hedelmöityshoitojen näkökulmasta. Mutta eikö sulla ole säännöllistä kontaktia sisätautilääkäriin?
      Ja nämä hedelmällisyys- ja kilpirauhasongelmat pitäisi ottaa kokonaisuutena huomioon! Tiedetään, että pienetkin kilpirauhasen häiriöt vaikuttavat hedelmällisyyteen. Ja etenkin jos kilpirauhasongelmat on autoimmuuniperäisiä.
      Tsemppiä! <3

      Poista
    2. Joo siis itse oon soitellut aina tk:hon et saisinko taas verikokeisiin ajan mut tän takia en oo saanut lääkärille aikaa vaikka viimeksi sitä itse pyysin. Mutta minkäs teet. nyt ajattelin viel vajaa kk syödä tuolla annostuksella ja mennä verikokeisiin :)

      Poista
  2. Onpa tosi erilaisia käytäntöjä! Melkein vaihtaisin jo lääkäriä, nykyäänhän saa tk-palvelut valita, mistä kunnasta ne ottaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lievää hyperiä ja paluu normaalielämään

Punktion jälkeen minulle kehittyi siis lievä hyperstimulaatio-oireyhtymä ja nestettä kertyi munasarjoihin ihan reilusti. Turvotus, voimakas kiristyksen tunne koko keskivartalossa ja liikkumisen vaikeus olivat ne päällimmäiset oireet. Öisin heräilin monta kertaa, kun kiristi joka kohtaa ja oli hankala vaihtaa asentoakin. Päivällä oli sellainen olo kuin maha olisi koko ajan täynnä vettä tai ylipäänsä täynnä. Joka askel tuntui epämiellyttävänä. Jos enemmän tuli liikuttua (siis otettua muutama ylimääräinen askel pihapiirissä) niin särkyä saattoi esiintyä munasarjoissa, mutta voimakkaampia kipuja ei onneksi. Lääkäri sanoi, että liikkuminen stimuloi munasarjoja lisää, joten liikkumista tulisi välttää. Ihan vuodelevossa en pystynyt olemaan kun Mirkku oli epäkätevästi juuri tuon viikonlopun reissussa ja kotihommia ja koirien hoitoa oli pakko vähän jatkuvasti tehdä. Sunnuntai-iltana sitten olo olikin edelleen yhtä tukala, väsymys oli kova ja palelikin vielä. Mittasin lämmön, joka oli noin as

Alkionsiirto nro 5

Tiistaina tehtiin viides ja toistaiseksi viimeinen alkionsiirto. Tässä kierrossa oli mukana siis estrogeenikorvaushoito, kortisonitukihoito ja keltarauhashormoni. Positiivista oli, että ovulaatiota ei tarvinnut lainkaan kytätä! Viimeksi kokeiltu alkioliima ja Gonepeptyl jätettiin nyt pois. Kohdun limakalvo oli tiistaina jo 12 mm. Itse siirto sujui taas näppärästi ja mitään ongelmia ei ole yhdenkään inseminaation tai alkionsiirron kanssa ollut, mikä on oikeasti tosi huippua, koska ainakaan itse toimenpidettä ei tarvitse jännittää. Tosin tällä kertaa oli eri lääkäri kuin ehkä kolmella viime kerralla ja olin tietysti yhtäkkiä ihan paniikissa! Tunnistin lääkärin yhdeltä aiemmalta käynniltä ja muistin, että hän valitsi ihan vääränkokoisen ankannokan ja oli muutenkin jotenkin vähän töykeä. Tämä kokemus oli nyt onneksi positiivisempi ja ihan ammattilainen hänkin oli :D Alkio meni tosi hyvälle paikalle (kuten myös viimeksi) ja on siis kestänyt jo viime syksynä yhden pakastuksen, noin ku

Alkioliima / EmbryoGlue ???

Sunnuntaina kp11 tikkuun piirtyi LH-piikki, jota kuitenkin vähän epäilin tulkintavirheeksi, koska niin aikainen ajankohta tuntui erikoiselta. Kohdun limakalvo oli hyvän näköinen ja muutenkin näytti siltä, että sunnuntain LH-piikki olisi ihan looginen. Sitten hoitaja kysyi, että haluammeko käyttää alkioliimaa ? Say what? EmbryoGlue on siis aine, josta on jotain näyttöä, että siitä voi olla hyötyä alkion kiinnittymisessä. Sisältää mm. hyaluronia. Lääkäri sanoi, että valmistajan mukaan siitä ei ainakaan ole haittaa.. heh heh! Eivät siis erityisesti sitä suositelleet, koska näyttö sen hyödystä on ilmeisen vähäistä. Mutta meidän pitäisi nyt kuitenkin päättää, haluammeko käyttää jotain ainetta, joka maksaa 200 e, joka EHKÄ voi auttaa alkionkiinnityksessä. Ja ilmoittaa klinikalle huomenna! Please, onko kellään mitään tietoa / kokemusta / valistunutta arvausta tähän asiaan? Siirtopäiväksi päätettiin torstai.