Siirry pääsisältöön

Ilon kautta mee!

Huh huh! Tällä viikolla tajusin, mikä järjetön pyöritys on ollut päällä kokonaisen vuoden. Ihminen menee vaan siihen pyörteeseen, eikä tajua edes olevansa keskellä hirmumyrskyä. Stressin määrä, jossa olen ja ollaan eletty viimeisen vuoden ajan, on ihan hurja. Ja miten älytöntä, että sen tajuaa vasta kun tilanne on rauhoittunut.

Mietin tässä eräänä päivänä kulunutta vuotta ja tajusin, että se on ollut pelkkää arjessa selviytymistä aamusta iltaan. Meillä on siis Mirkun kanssa yhteinen harrastus, joka on oikeastaan elämäntapa ja joka on nyt viimeisen vuoden ajan imenyt kaikki energiat meistä molemmista. Yksi projekti siihen liittyen päättyi nyt tällä viikolla ja päätin, että nyt se loppui! Se hulluus.
Päätin, että en tee enää mitään ylimääräistä. En kenenkään muun takia. Vain silloin kun itse haluan ja oikeasti ehdin. Minä itse päätän, miten elämääni elän, joten minun itseni on aika tehdä jotain muuttaakseni asioita.

Syksy on nyt saanut mut täyteen energiaa! Koulu alkaa neljän viikon päästä!!! Sain eilen uudet kirjat ja olen niin fiiliksissä! Lisäksi huomasin, että kansalaisopistolla alkaa kurssi Viron alkeet! Siis olen odottanut, että pääsen opiskelemaan vironkieltä, joka on minusta niin hauska ja mielenkiintoinen kieli ja ehkä jopa suht helppo oppia :) Eli sellaistakin ohjelmaa olisi tiedossa.

Maanantaina on se jännittävin juttu... hoidon suunnittelu klinikalla. En ole ihan varma, mikä siinä jännittää eniten. Mulla pitäisi juuri tuolloin olla aika lailla ovulaatio päällä, joten melko hyvä ajankohta varmaan nähdä sitä munasarjojen toimintaa. Pitäisi valita uusi luovuttaja. Ja ajankohta, milloin IVF tehdään. Vähän pelottaa, ettei se mene juuri ekan kouluviikonlopun kanssa päällekkäin, koska sieltä en tietenkään voi olla pois ja koulu on ihan eri puolella Suomea.

Töissä alkoi YT:t, joten pientä jännitystä sekin tuo syksyyn. Mutta enpä anna sen nyt latistaa tunnelmaa.

Kommentit

  1. Moi! Löysin blogisi muutaman mutkan kautta ja jään seuraamaan matkaa. :) good luck!

    http://yourdaddyisaunicorn.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kiva, että löysit tänne ja kiitos linkistä! :)
    Tsemppiä myös teidän matkaan!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lievää hyperiä ja paluu normaalielämään

Punktion jälkeen minulle kehittyi siis lievä hyperstimulaatio-oireyhtymä ja nestettä kertyi munasarjoihin ihan reilusti. Turvotus, voimakas kiristyksen tunne koko keskivartalossa ja liikkumisen vaikeus olivat ne päällimmäiset oireet. Öisin heräilin monta kertaa, kun kiristi joka kohtaa ja oli hankala vaihtaa asentoakin. Päivällä oli sellainen olo kuin maha olisi koko ajan täynnä vettä tai ylipäänsä täynnä. Joka askel tuntui epämiellyttävänä. Jos enemmän tuli liikuttua (siis otettua muutama ylimääräinen askel pihapiirissä) niin särkyä saattoi esiintyä munasarjoissa, mutta voimakkaampia kipuja ei onneksi. Lääkäri sanoi, että liikkuminen stimuloi munasarjoja lisää, joten liikkumista tulisi välttää. Ihan vuodelevossa en pystynyt olemaan kun Mirkku oli epäkätevästi juuri tuon viikonlopun reissussa ja kotihommia ja koirien hoitoa oli pakko vähän jatkuvasti tehdä. Sunnuntai-iltana sitten olo olikin edelleen yhtä tukala, väsymys oli kova ja palelikin vielä. Mittasin lämmön, joka oli noin as

Alkionsiirto nro 5

Tiistaina tehtiin viides ja toistaiseksi viimeinen alkionsiirto. Tässä kierrossa oli mukana siis estrogeenikorvaushoito, kortisonitukihoito ja keltarauhashormoni. Positiivista oli, että ovulaatiota ei tarvinnut lainkaan kytätä! Viimeksi kokeiltu alkioliima ja Gonepeptyl jätettiin nyt pois. Kohdun limakalvo oli tiistaina jo 12 mm. Itse siirto sujui taas näppärästi ja mitään ongelmia ei ole yhdenkään inseminaation tai alkionsiirron kanssa ollut, mikä on oikeasti tosi huippua, koska ainakaan itse toimenpidettä ei tarvitse jännittää. Tosin tällä kertaa oli eri lääkäri kuin ehkä kolmella viime kerralla ja olin tietysti yhtäkkiä ihan paniikissa! Tunnistin lääkärin yhdeltä aiemmalta käynniltä ja muistin, että hän valitsi ihan vääränkokoisen ankannokan ja oli muutenkin jotenkin vähän töykeä. Tämä kokemus oli nyt onneksi positiivisempi ja ihan ammattilainen hänkin oli :D Alkio meni tosi hyvälle paikalle (kuten myös viimeksi) ja on siis kestänyt jo viime syksynä yhden pakastuksen, noin ku

Alkioliima / EmbryoGlue ???

Sunnuntaina kp11 tikkuun piirtyi LH-piikki, jota kuitenkin vähän epäilin tulkintavirheeksi, koska niin aikainen ajankohta tuntui erikoiselta. Kohdun limakalvo oli hyvän näköinen ja muutenkin näytti siltä, että sunnuntain LH-piikki olisi ihan looginen. Sitten hoitaja kysyi, että haluammeko käyttää alkioliimaa ? Say what? EmbryoGlue on siis aine, josta on jotain näyttöä, että siitä voi olla hyötyä alkion kiinnittymisessä. Sisältää mm. hyaluronia. Lääkäri sanoi, että valmistajan mukaan siitä ei ainakaan ole haittaa.. heh heh! Eivät siis erityisesti sitä suositelleet, koska näyttö sen hyödystä on ilmeisen vähäistä. Mutta meidän pitäisi nyt kuitenkin päättää, haluammeko käyttää jotain ainetta, joka maksaa 200 e, joka EHKÄ voi auttaa alkionkiinnityksessä. Ja ilmoittaa klinikalle huomenna! Please, onko kellään mitään tietoa / kokemusta / valistunutta arvausta tähän asiaan? Siirtopäiväksi päätettiin torstai.