Siirry pääsisältöön

Ensimmäinen PAS

Tähän kiertoon en siis käyttänyt hormoneja vaan luonnonkiertoon alettiin hommaa tekemään. Sain CB:n digitaalitestillä keskiviikkoiltana vilkkuvan hymynaaman. Torstaille oli varattu ultra, joten en lähtenyt enää ostamaan lisää tikkuja, jotka siis loppuivat tuohon keskiviikon testiin.
Ultrassa näkyi paksu limakalvo ja vasemmalla vielä hyperin jälkeistä nesteilyä (tai verta) yhdessä munarakkulassa, oikealla selkeämpi follikkeli, joka näytti olevan puhkeamassa juuri.
Lääkäri sanoi, että alkio otetaan sulamaan sunnuntaina, jotta ehditään nähdä myös sen kehitys.
Ja toisaalta jos alkio ei selviä sulatuksesta niin ehditään vielä sulattaa toinen. Sunnuntaina aloitin lugesteronin.

Sunnuntaina ei kuitenkaan kuulunut soittoa, joten oletin että alkio on selvinnyt. Tänään ajelin puolen päivän aikaan klinikalle ja selvisi, että alkion sulatus oli onnistunut hyvin. Pakastettaessa se oli 8-soluinen ja kaksi solua oli sulatuksessa tuhoutunut, mutta alkio oli kuitenkin jatkanut kehitystä sulatuksen jälkeen ja oli nyt 10-soluinen.
Siirto sujui hyvin ja nyt kohtukin löytyi vatsan päältä ultrattaessa. Viimeksi munasarjat olivat niin isot, ettei näkymää oikein saatu ollenkaan.
Lääkäri sanoi taas, että maaperä on ainakin hyvä ja vakuuttelivat, että alkiokin on erittäin hyvä.

Omat tunteet on edelleen ristiriitaiset, kun ei oikein uskalla toivoa mitään, ettei taas romahda jos ja kun pettymys tulee. Onnistumisen mahdollisuus tuntuu vielä hyvin pieneltä. Vaikken mitään toivokaan enemmän.
Tässä on alkanut tajuamaan, että itse en voi tehdä enempää, joten nyt taas elämä jatkuu entiseen malliin!

Kommentit

  1. Jännittävää! Toivottavasti nyt onnistaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jos ei nyt onnistu niin ensi vuonna jatkuu :) Kunnon tauko on ihan hyvä ajatus.

      Poista
  2. Toivottavasti nyt olisi onni matkassa! <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos tsempeistä! Aika näyttää, mitä tulee eikä tässä enää montaa päivää tarvitse olla epätietoisuudessa :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lievää hyperiä ja paluu normaalielämään

Punktion jälkeen minulle kehittyi siis lievä hyperstimulaatio-oireyhtymä ja nestettä kertyi munasarjoihin ihan reilusti. Turvotus, voimakas kiristyksen tunne koko keskivartalossa ja liikkumisen vaikeus olivat ne päällimmäiset oireet. Öisin heräilin monta kertaa, kun kiristi joka kohtaa ja oli hankala vaihtaa asentoakin. Päivällä oli sellainen olo kuin maha olisi koko ajan täynnä vettä tai ylipäänsä täynnä. Joka askel tuntui epämiellyttävänä. Jos enemmän tuli liikuttua (siis otettua muutama ylimääräinen askel pihapiirissä) niin särkyä saattoi esiintyä munasarjoissa, mutta voimakkaampia kipuja ei onneksi. Lääkäri sanoi, että liikkuminen stimuloi munasarjoja lisää, joten liikkumista tulisi välttää. Ihan vuodelevossa en pystynyt olemaan kun Mirkku oli epäkätevästi juuri tuon viikonlopun reissussa ja kotihommia ja koirien hoitoa oli pakko vähän jatkuvasti tehdä. Sunnuntai-iltana sitten olo olikin edelleen yhtä tukala, väsymys oli kova ja palelikin vielä. Mittasin lämmön, joka oli noin as

Alkionsiirto nro 5

Tiistaina tehtiin viides ja toistaiseksi viimeinen alkionsiirto. Tässä kierrossa oli mukana siis estrogeenikorvaushoito, kortisonitukihoito ja keltarauhashormoni. Positiivista oli, että ovulaatiota ei tarvinnut lainkaan kytätä! Viimeksi kokeiltu alkioliima ja Gonepeptyl jätettiin nyt pois. Kohdun limakalvo oli tiistaina jo 12 mm. Itse siirto sujui taas näppärästi ja mitään ongelmia ei ole yhdenkään inseminaation tai alkionsiirron kanssa ollut, mikä on oikeasti tosi huippua, koska ainakaan itse toimenpidettä ei tarvitse jännittää. Tosin tällä kertaa oli eri lääkäri kuin ehkä kolmella viime kerralla ja olin tietysti yhtäkkiä ihan paniikissa! Tunnistin lääkärin yhdeltä aiemmalta käynniltä ja muistin, että hän valitsi ihan vääränkokoisen ankannokan ja oli muutenkin jotenkin vähän töykeä. Tämä kokemus oli nyt onneksi positiivisempi ja ihan ammattilainen hänkin oli :D Alkio meni tosi hyvälle paikalle (kuten myös viimeksi) ja on siis kestänyt jo viime syksynä yhden pakastuksen, noin ku

Alkioliima / EmbryoGlue ???

Sunnuntaina kp11 tikkuun piirtyi LH-piikki, jota kuitenkin vähän epäilin tulkintavirheeksi, koska niin aikainen ajankohta tuntui erikoiselta. Kohdun limakalvo oli hyvän näköinen ja muutenkin näytti siltä, että sunnuntain LH-piikki olisi ihan looginen. Sitten hoitaja kysyi, että haluammeko käyttää alkioliimaa ? Say what? EmbryoGlue on siis aine, josta on jotain näyttöä, että siitä voi olla hyötyä alkion kiinnittymisessä. Sisältää mm. hyaluronia. Lääkäri sanoi, että valmistajan mukaan siitä ei ainakaan ole haittaa.. heh heh! Eivät siis erityisesti sitä suositelleet, koska näyttö sen hyödystä on ilmeisen vähäistä. Mutta meidän pitäisi nyt kuitenkin päättää, haluammeko käyttää jotain ainetta, joka maksaa 200 e, joka EHKÄ voi auttaa alkionkiinnityksessä. Ja ilmoittaa klinikalle huomenna! Please, onko kellään mitään tietoa / kokemusta / valistunutta arvausta tähän asiaan? Siirtopäiväksi päätettiin torstai.