Varovaisia toiveita

Huomaan välillä, että minussa herää samanlaisia toiveikkaita ja innostuneita tunteita kuin vuosi sitten, kun olimme vasta aloittamassa inseminaatioita. Varovaisia toiveita siitä, että tulevana vuonna meillä voisi olla perhe. Huomaan, että ne tosin kestävät vain lyhyen hetken ajan ja sitten pyrin unohtamaan ne sen enempää asiaa miettimättä.
Totean ajatuksissani, että todennäköisesti ei. Mutta sitten taas jossain välissä se toiveikas tunne piipahtaa ja taas katoaa. Se ei kuitenkaan häviä kokonaan, vaan alitajuisesti ajattelen koko ajan, että olemme menossa hoitoja kohti. En vaan tiedä vielä, milloin.


Tähän väliin sopii siteerata yhtä kaikkien aikojen sankariani, Rockya!


Syksyinen romahdukseni viimeisen alkionsiirron jälkeen tosiaan sai minut polvilleen. Pelkäsin, että jään sinne, mutta tuntuu, että olen saanut mielettömiä määriä energiaa ja voimavaroja... jostain!? Jaksan työssä, jossa minulla on nyt koko ajan kompastuskiviä ja tuntuu, että homma ei oikein etene. Jaksan opiskelut, arjen, kaikki.

Koska olen kaamosoireilija ja tämä pimeä hetkeni sattui nyt juuri tähän ympäröivään pimeyden aikaan, niin hankin itselleni kirkasvalolampun. Sitä pyrin alkuun käyttämään aamuisin puolen tunnin ajan lähes päivittäin. Nyt en ole ehtinyt käyttää sitä läheskään joka päivä, mutta tämä kaamosaika ei ole tuntunut yhtään pahalta. Muutin myös työaikojani siten, että menen kahtena aamuna myöhempään ja ehdin lenkkeillä koirien kanssa valoisan aikaan aamulla.

Nyt näyttää siltä, että toivoa ehkä on. Perustaa perhe tai ainakin selvitä elämässä eteenpäin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meidän matka

Kun ei niin ei

Radiohiljaisuus ja mitä tähän asti on tapahtunut