Siirry pääsisältöön

Myooooooma

"Kas vain sanoi kasvain ja kasvoi vain."
Myooma on kasvanut pari senttiä ollen nyt n. 5x4 cm. Myooma ei ole kohtuontelon sisällä eikä lääkärin mielestä sen pitäisi mitenkään vaikuttaa raskaaksi tuloon kun on kohdun ulkopuolella. Hän kyllä mainitsi, että se voisi vaikuttaa kohdun verenkiertoon, mutta sitäkään ei tiedä.
Jäin miettimään, miten kohdun verenkiertoa voisi parhaiten kotikonstein parantaa?
Kohdun limakalvo oli estrogeenihoidolla kasvanut oikein hyvin eli siirto on suunnitelmissa ensi viikon alkuun. Terolut alkoi eilen ja kortisoni tänään.
Koska tämä on nyt viimeinen alkio, niin jatkoistakin jo keskusteltiin. Lääkäri alkoi tietysti puhua uudesta IVF:stä (johon liittyen sanoi, että voisimme hänen mielestään jo hakea KELA:n korvausta). Minä otin puheeksi inseminaatiot. Lääkäri epäili, tukkiiko myooma oikean puoleisen munasarjan, mutta tämä tsekattiin noin 1,5 vuotta sitten ja molemmat oli kyllä silloin auki. Enpä nyt tullut kysyneeksi, voisiko tuo myooman kasvu jotenkin vaikuttaa sitten asiaan. Meille on muodostunut tämän hoitavan lääkärin kanssa tosi rento suhde ja tuntuu helpolta hänen kanssaan jutella näistä. Lääkäri mainitsi sen, että jos inseminaatioilla olisi tullakseen raskaaksi helpolla niin 5 inseminaatiolla se pitäisi tapahtua. Naurettiin sitten sille, että jos olisi helpolla tullakseen raskaaksi niin varmaan 5 alkionsiirrollakin se pitäisi tapahtua :D

Varasin ajan osteopaatille. Olen lukenut, että osteopatialla voidaan vaikuttaa lapsettomuuteen ja että lantion ja alaselän toimintahäiriöt voivat esim. heikentää kohdun verenkiertoa ja toimintaa. Minulla on pitkä historia alaselkäongelmia, jotka eivät ole olleet mitään vakavia, mutta olen koko pienen ikäni tarvinnut fysioterapiaa ja lihasvoimaharjoittelua, että selkä pysyy oireettomana. Muutama vuosi sitten toinen SI-nivel hakautui ja kipeytyi pahasti ja vaikka primääri ongelma parani ns. vahingossa niin siitä jäi vaivoja. Halusin mennä tätä asiaa ratkomaan, josko sillä olisi vaikutusta näihin hedelmöittymisongelmiin. Löysin tosi asiantuntevan henkilön, joka paikansi ongelmani lihaskalvoperäiseksi ja löysi tosi vaikeat paikat vasemmalta puolelta. Kerroin, että käyn hedelmöityshoidoissa ja hän kertoi hoitaneensa paljon sellaisia asiakkaita mm. akupunktiolla ja energiahoidoilla. Varasin uuden ajan nyt vielä päivää ennen alkionsiirtoa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lievää hyperiä ja paluu normaalielämään

Punktion jälkeen minulle kehittyi siis lievä hyperstimulaatio-oireyhtymä ja nestettä kertyi munasarjoihin ihan reilusti. Turvotus, voimakas kiristyksen tunne koko keskivartalossa ja liikkumisen vaikeus olivat ne päällimmäiset oireet. Öisin heräilin monta kertaa, kun kiristi joka kohtaa ja oli hankala vaihtaa asentoakin. Päivällä oli sellainen olo kuin maha olisi koko ajan täynnä vettä tai ylipäänsä täynnä. Joka askel tuntui epämiellyttävänä. Jos enemmän tuli liikuttua (siis otettua muutama ylimääräinen askel pihapiirissä) niin särkyä saattoi esiintyä munasarjoissa, mutta voimakkaampia kipuja ei onneksi. Lääkäri sanoi, että liikkuminen stimuloi munasarjoja lisää, joten liikkumista tulisi välttää. Ihan vuodelevossa en pystynyt olemaan kun Mirkku oli epäkätevästi juuri tuon viikonlopun reissussa ja kotihommia ja koirien hoitoa oli pakko vähän jatkuvasti tehdä. Sunnuntai-iltana sitten olo olikin edelleen yhtä tukala, väsymys oli kova ja palelikin vielä. Mittasin lämmön, joka oli noin as

Alkionsiirto nro 5

Tiistaina tehtiin viides ja toistaiseksi viimeinen alkionsiirto. Tässä kierrossa oli mukana siis estrogeenikorvaushoito, kortisonitukihoito ja keltarauhashormoni. Positiivista oli, että ovulaatiota ei tarvinnut lainkaan kytätä! Viimeksi kokeiltu alkioliima ja Gonepeptyl jätettiin nyt pois. Kohdun limakalvo oli tiistaina jo 12 mm. Itse siirto sujui taas näppärästi ja mitään ongelmia ei ole yhdenkään inseminaation tai alkionsiirron kanssa ollut, mikä on oikeasti tosi huippua, koska ainakaan itse toimenpidettä ei tarvitse jännittää. Tosin tällä kertaa oli eri lääkäri kuin ehkä kolmella viime kerralla ja olin tietysti yhtäkkiä ihan paniikissa! Tunnistin lääkärin yhdeltä aiemmalta käynniltä ja muistin, että hän valitsi ihan vääränkokoisen ankannokan ja oli muutenkin jotenkin vähän töykeä. Tämä kokemus oli nyt onneksi positiivisempi ja ihan ammattilainen hänkin oli :D Alkio meni tosi hyvälle paikalle (kuten myös viimeksi) ja on siis kestänyt jo viime syksynä yhden pakastuksen, noin ku

Alkioliima / EmbryoGlue ???

Sunnuntaina kp11 tikkuun piirtyi LH-piikki, jota kuitenkin vähän epäilin tulkintavirheeksi, koska niin aikainen ajankohta tuntui erikoiselta. Kohdun limakalvo oli hyvän näköinen ja muutenkin näytti siltä, että sunnuntain LH-piikki olisi ihan looginen. Sitten hoitaja kysyi, että haluammeko käyttää alkioliimaa ? Say what? EmbryoGlue on siis aine, josta on jotain näyttöä, että siitä voi olla hyötyä alkion kiinnittymisessä. Sisältää mm. hyaluronia. Lääkäri sanoi, että valmistajan mukaan siitä ei ainakaan ole haittaa.. heh heh! Eivät siis erityisesti sitä suositelleet, koska näyttö sen hyödystä on ilmeisen vähäistä. Mutta meidän pitäisi nyt kuitenkin päättää, haluammeko käyttää jotain ainetta, joka maksaa 200 e, joka EHKÄ voi auttaa alkionkiinnityksessä. Ja ilmoittaa klinikalle huomenna! Please, onko kellään mitään tietoa / kokemusta / valistunutta arvausta tähän asiaan? Siirtopäiväksi päätettiin torstai.