Siitä pettymyksestä...

Olin yrittänyt itseäni psyykata siihen, että keskimäärin se 5-6 inseminaatiota tarvitaan ennen kuin tulee tulosta. Siis tämä oli ennen ensimmäistä inseminaatiota. Sen jälkeenhän olin heti raskaana! Kunnes muutaman päivän kuluttua tuli yhtäkkiä tunne, että eihän se voi mitenkään olla mahdollista. Ja sitten taas seuraavaksi tuli ajatus, että miten ihmeessä se ei voisi onnistua kun testataan ja katsotaan ultralla ja kaikki on niin viimesenpäälle. Mutta luonto on... Ja nostan hattua erityisesti kaikille, joilla yritystä on takana jo pitempään. Vaikka tämä lapsenhankintaprojekti ei ole todellakaan meille mikään äkillinen päähänpisto, vaan sitä on kypsytelty jo muutaman vuoden, niin miksi sitä on niin kiire onnistua? Myönnän, että minulla on tässä kasvun paikka, hyväksyä se, että nyt on vain nöyrästi odotettava, kunnes on meidän aika.

Nyt todellakin yritän ajatella asiaa pitkällä tähtäimellä. Meillä on 4 olkea, joista yksi on käytetty. Eli kolmen seuraavan jälkeen mietitään sitten, tilataanko samaa tavaraa lisää vai mitä tehdään.
Nyt näiden viimeisen kahden viikon ajan ajatukset on pyörineet koko ajan siinä, että onnistuikohan se vai ei. Jotain muutosta tähän kärsimättömään ajatteluun.

Kommentit

  1. Onpa harmi kun ei tärpännyt! Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, tsemppiä kovasti viimeisiin piinapäiviin ja pidän peukut pystyssä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meidän matka

Kun ei niin ei

Radiohiljaisuus ja mitä tähän asti on tapahtunut