Siirry pääsisältöön

Aukiolotutkimus

Huomenna se tehdään ja vähän alkoi jännittää... Käsittääkseni se tavallisesti tehdään keittosuolaliuoksella ja voi olla hyvinkin kivulias. Minulle ehdotettiin klinikalta toista vaihtoehtoa, jossa tutkimus tehdään vaahdolla. Vaahtoa tarvitaan vain pieni määrä ja se jollakin tavalla laajenee ja kulkee sitten siellä munanjohtimissa (jos kulkee). Ei kuulemma pitäisi olla kivulias, mutta kehotettiin kuitenkin ottamaan 600 mg Burana varmuuden vuoksi. Ei se varmasti mikään miellyttävä kokemus ole kaikesta huolimatta. Puoliso pääsee huomenna mukaan, ensimmäistä kertaa sitten ensikäynnin!
Onhan se kiva, että mennään molemmat, varsinkin jos tulee huonoja uutisia, niin aika tympeää olisi ajella 1,5 h kotiin yksin.
Mulla on jotenkin nyt niin skeptinen olo koko homman suhteen. Siis, tuntuu vain että aikaa on mennyt jo niin pitkään, eikä vielä mitään ole tapahtunut - ei edes kuin yksi vaivainen inseminaatio! Vaikka eihän sitä aikaa tosiaankaan ole kulunut vielä mitään. Ja nyt en ole juurikaan asiaa pyöritellyt päässäni viime viikkoina.
Ensi viikolla EHKÄ, mahdollisesti päästäisiin inssiin.

Kommentit

  1. Toivottavasti kaikki on niinkuin pitää ja tsemppiä tulevaan inssiin sitten, kun se on! :)

    VastaaPoista
  2. Tuo vaahto onki mulle ihan uus juttu. Itelle tehtiin keittiksellä, eikä se mahottomasti kipuillu vaikka kipulääkettäkään en etukäteen ollut ottanu. Tuntu toki ilkeeltä paineentunteelta ja hartiapistosta oli jälkikäteen, mut ne kestää kyllä. Vaahto kuulostaa jännältä. Ei sen turpoominen torvissa sit mitenkää vaikuta inssiin? Et voidaan olettaa munasolun kulkevan tavalliseen tapaan muutaman päivän päästä? Jännä kuulla miten homma päätyy. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos tsempeistä :) Inssin voi kyllä tehdä samaan kiertoon, kunhan tuo tutkimus tehdään riittävän ajoissa. Eli kp 7-9 kun mulla sitten ovulaatio on suurinpiirtein kp 13-15. Nyt on kp 7.

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä! Aukiolotutkimus ei välttämättä satu yhtään. Mulla tuntui melkein samalta kuin inseminnaatio. Alla oli kyllä ne suositellut kipulääkkeet. :)

    VastaaPoista
  5. Mietittiin, olisiko se niin että jos on tukossa niin se paine aiheuttaa kipua..?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lievää hyperiä ja paluu normaalielämään

Punktion jälkeen minulle kehittyi siis lievä hyperstimulaatio-oireyhtymä ja nestettä kertyi munasarjoihin ihan reilusti. Turvotus, voimakas kiristyksen tunne koko keskivartalossa ja liikkumisen vaikeus olivat ne päällimmäiset oireet. Öisin heräilin monta kertaa, kun kiristi joka kohtaa ja oli hankala vaihtaa asentoakin. Päivällä oli sellainen olo kuin maha olisi koko ajan täynnä vettä tai ylipäänsä täynnä. Joka askel tuntui epämiellyttävänä. Jos enemmän tuli liikuttua (siis otettua muutama ylimääräinen askel pihapiirissä) niin särkyä saattoi esiintyä munasarjoissa, mutta voimakkaampia kipuja ei onneksi. Lääkäri sanoi, että liikkuminen stimuloi munasarjoja lisää, joten liikkumista tulisi välttää. Ihan vuodelevossa en pystynyt olemaan kun Mirkku oli epäkätevästi juuri tuon viikonlopun reissussa ja kotihommia ja koirien hoitoa oli pakko vähän jatkuvasti tehdä. Sunnuntai-iltana sitten olo olikin edelleen yhtä tukala, väsymys oli kova ja palelikin vielä. Mittasin lämmön, joka oli noin as

Alkionsiirto nro 5

Tiistaina tehtiin viides ja toistaiseksi viimeinen alkionsiirto. Tässä kierrossa oli mukana siis estrogeenikorvaushoito, kortisonitukihoito ja keltarauhashormoni. Positiivista oli, että ovulaatiota ei tarvinnut lainkaan kytätä! Viimeksi kokeiltu alkioliima ja Gonepeptyl jätettiin nyt pois. Kohdun limakalvo oli tiistaina jo 12 mm. Itse siirto sujui taas näppärästi ja mitään ongelmia ei ole yhdenkään inseminaation tai alkionsiirron kanssa ollut, mikä on oikeasti tosi huippua, koska ainakaan itse toimenpidettä ei tarvitse jännittää. Tosin tällä kertaa oli eri lääkäri kuin ehkä kolmella viime kerralla ja olin tietysti yhtäkkiä ihan paniikissa! Tunnistin lääkärin yhdeltä aiemmalta käynniltä ja muistin, että hän valitsi ihan vääränkokoisen ankannokan ja oli muutenkin jotenkin vähän töykeä. Tämä kokemus oli nyt onneksi positiivisempi ja ihan ammattilainen hänkin oli :D Alkio meni tosi hyvälle paikalle (kuten myös viimeksi) ja on siis kestänyt jo viime syksynä yhden pakastuksen, noin ku

Alkioliima / EmbryoGlue ???

Sunnuntaina kp11 tikkuun piirtyi LH-piikki, jota kuitenkin vähän epäilin tulkintavirheeksi, koska niin aikainen ajankohta tuntui erikoiselta. Kohdun limakalvo oli hyvän näköinen ja muutenkin näytti siltä, että sunnuntain LH-piikki olisi ihan looginen. Sitten hoitaja kysyi, että haluammeko käyttää alkioliimaa ? Say what? EmbryoGlue on siis aine, josta on jotain näyttöä, että siitä voi olla hyötyä alkion kiinnittymisessä. Sisältää mm. hyaluronia. Lääkäri sanoi, että valmistajan mukaan siitä ei ainakaan ole haittaa.. heh heh! Eivät siis erityisesti sitä suositelleet, koska näyttö sen hyödystä on ilmeisen vähäistä. Mutta meidän pitäisi nyt kuitenkin päättää, haluammeko käyttää jotain ainetta, joka maksaa 200 e, joka EHKÄ voi auttaa alkionkiinnityksessä. Ja ilmoittaa klinikalle huomenna! Please, onko kellään mitään tietoa / kokemusta / valistunutta arvausta tähän asiaan? Siirtopäiväksi päätettiin torstai.