Piinaviikot alkaa olla loppusuoralla, 3 päivän päästä teen testin, jotta uskallan lopettaa Lugesteronit. Huomaan, että vaikka kuinka kovasti toivoisin, että nyt olisi onnistunut, niin en uskalla yhtään antaa sellaisen ajatuksen kasvaa päässäni. Sanoin myös puolisolle, että en odota nyt tältä kerralta yhtään mitään, jotta ei sitten molemmat oltaisi taas niin pettyneitä. Kaikkia oireita tietysti tulee väistämättä mietittyä, mutta yritän järkeillä, että nämä kaikki tuntemukset mulla on ollut joka kerta! Ajatukset on paljon siellä syksyssä ja olen lueskellut IVF-kokemuksia jne. Olen neulakammoinen, joten pelkään sekä sitä horminen piikittämistä että kaikkia toimenpiteen neuloja ihan tosi paljon..!!! :( Muuten olen ihan hyvillä mielin.
Huolta on aiheuttanut yhden ystäväni terveys. Hän on ottanut minut muutaman muun ystävän lisäksi tukihenkilökseen, kun käy läpi jonkinlaista hermoromahdusta ja masennusta tms. On itsetuhoinenkin ja ollut viikon sisään pariin kertaan sairaalassa hoidossa ja välillä avohoidossa. Kotona ollessaan menee aina heti pohjamutiin ja lähettää viestejä mm. minulle. Eilen illalla tilanne meni siihen, että soitin jo hätäkeskukseen. Olen monen sadan kilometrin päässä itse, enkä voi käydä hänen luonaan, niin en saanut mitenkään selville, miten vakava tilanne oli. Hän ei vastannut puhelimeen eikä viesteihinkään enää. Pelkäsin, että hän voi olla ottanut lääkkeitä jne. kun viimeiset viestit alkoivat olla niin sekavia. Lopulta hän vastasi ja kertoi missä on jne. jolloin soitin takaisin häkeen ja kerroin tilanteen.
Onneksi mitään akuuttia hätää ei siis ollutkaan. Silti minulla on tosi huono olla ja paha mieli asiasta ollut koko tämän päivän.
Yritän saada ajatukset jonnekin muualle, koska tilanne ei vaadi nyt minun osallisuuttani kun hänellä on perhe, joka hänestä huolehtii.
Onneksi viikonloppu on täynnä tekemistä, niin saa ajatukset pois sekä tästä että testaamisesta. Nyt vaan tuntuu, että haluan jonnekin hiljaisuuteen lepäämään ja olemaan tekemättä mitään! Se ei nyt just taida onnistua :D
Huolta on aiheuttanut yhden ystäväni terveys. Hän on ottanut minut muutaman muun ystävän lisäksi tukihenkilökseen, kun käy läpi jonkinlaista hermoromahdusta ja masennusta tms. On itsetuhoinenkin ja ollut viikon sisään pariin kertaan sairaalassa hoidossa ja välillä avohoidossa. Kotona ollessaan menee aina heti pohjamutiin ja lähettää viestejä mm. minulle. Eilen illalla tilanne meni siihen, että soitin jo hätäkeskukseen. Olen monen sadan kilometrin päässä itse, enkä voi käydä hänen luonaan, niin en saanut mitenkään selville, miten vakava tilanne oli. Hän ei vastannut puhelimeen eikä viesteihinkään enää. Pelkäsin, että hän voi olla ottanut lääkkeitä jne. kun viimeiset viestit alkoivat olla niin sekavia. Lopulta hän vastasi ja kertoi missä on jne. jolloin soitin takaisin häkeen ja kerroin tilanteen.
Onneksi mitään akuuttia hätää ei siis ollutkaan. Silti minulla on tosi huono olla ja paha mieli asiasta ollut koko tämän päivän.
Yritän saada ajatukset jonnekin muualle, koska tilanne ei vaadi nyt minun osallisuuttani kun hänellä on perhe, joka hänestä huolehtii.
Onneksi viikonloppu on täynnä tekemistä, niin saa ajatukset pois sekä tästä että testaamisesta. Nyt vaan tuntuu, että haluan jonnekin hiljaisuuteen lepäämään ja olemaan tekemättä mitään! Se ei nyt just taida onnistua :D
Kiva kuulla pitkästä aikaa kuulumisianne:) Toivottavasti kävisi ihme ja testi näyttäisikin plussaa! Voimia myös tukihenkilöyteen. On varmasti rankkaa ja etenkin kun on niin pitkän välimatkan päässä. Ei auta kuin koettaa muistaa huolehtia omasta olosta ensin, että jaksaa/pystyy olemaan tukena. Helpommin sanottu kuin tehty?
VastaaPoistaKiitos! :) Ihmettä ei käynyt ja testi näytti negaa, mutta kyllä tämä pettymys oli nyt helpompi ottaa vastaan, kun toiveet ei olleet korkealla missään vaiheessa. Viime viikolla tuntui kyllä, että en kertakaikkiaan pysty auttamaan toista ihmistä juuri nyt. Mutta jospa se balanssi tästä löytyy :) Tsemppiä teille piinapäiviin!!!
VastaaPoista