Siirry pääsisältöön

Alkio matkassa!

Tilanne alkioiden suhteen oli erittäin hyvä: 5 kpl 1- ja 2-luokan alkioita oli saatu pakkaseen ja yhtä 3-luokan alkiota vielä kasvatellaan ja jos se kehittyy hyvin niin menee pakkaseen sunnuntaina!
Yksi kuulemma kuin oppikirjasta oleva 1-luokan alkio oli jätetty tuoresiirtoa varten.
Homma meni tänään lyhykäisyydessään niin, että tilanne näytti olevan sen verran hyvä, että alkionsiirto tehtiin ja nyt on siis yksi priima alkio matkassa :)
Munasarjoissa oli vielä nestettä, mutta rakkulat ei olleet mitenkään pinkeitä. Kuitenkin varoitettiin rasittamasta itseään ja lääkäri sanoi, että liikunta voi pahentaa tilannetta eli nyt pitäisi ottaa ihan rauhassa viikonlopun yli.
Teen parhaani ja yritän mahdollisimman paljon lepäillä alkioineni :D

Kommentit

  1. Kuulostaa oikein hyvältä! Leppoisia lepopäiviä ja onnen tuulia matkaan! :)

    VastaaPoista
  2. Hurjaa, nyt peukut pystyssä teillekkin!

    VastaaPoista
  3. Teillä oli hieno tulos alkioiden suhteen, onnea! Kirjoittelin tuolla aiemmin nimettömänä, meillä on hyvin samanlainen aikataulu kuin teillä.

    Meillä oli rakkuloita yli 20, mutta löytyi vain kuusi munasolua. Lääkärin mukaan se voisi selittää inssien epäonnistumista. Nyt on meilläkin perjantaina laitettu yksi top-alkio kyytiin ja kolme hyvää pakkaseen.

    Kovasti onnea teille, onpa jännittävät ajat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakkuloita oli mullakin parisenkymmentä. Siksi lienee tullut nämä lievät hyperstimulaatio-oireetkin.
      Tsemppiä kovasti teille! Meillä siis tosiaan alkionsiirrot tehty samana päivänä :) Jännää!

      Poista
  4. Hienoa, että kaikki on mennyt tähän asti hyvin. Täällä pidetään peukkuja, että lopputulos olisi toivottu! :)

    VastaaPoista
  5. Todella jännittävää, toivotaan tarrasukkia!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lievää hyperiä ja paluu normaalielämään

Punktion jälkeen minulle kehittyi siis lievä hyperstimulaatio-oireyhtymä ja nestettä kertyi munasarjoihin ihan reilusti. Turvotus, voimakas kiristyksen tunne koko keskivartalossa ja liikkumisen vaikeus olivat ne päällimmäiset oireet. Öisin heräilin monta kertaa, kun kiristi joka kohtaa ja oli hankala vaihtaa asentoakin. Päivällä oli sellainen olo kuin maha olisi koko ajan täynnä vettä tai ylipäänsä täynnä. Joka askel tuntui epämiellyttävänä. Jos enemmän tuli liikuttua (siis otettua muutama ylimääräinen askel pihapiirissä) niin särkyä saattoi esiintyä munasarjoissa, mutta voimakkaampia kipuja ei onneksi. Lääkäri sanoi, että liikkuminen stimuloi munasarjoja lisää, joten liikkumista tulisi välttää. Ihan vuodelevossa en pystynyt olemaan kun Mirkku oli epäkätevästi juuri tuon viikonlopun reissussa ja kotihommia ja koirien hoitoa oli pakko vähän jatkuvasti tehdä. Sunnuntai-iltana sitten olo olikin edelleen yhtä tukala, väsymys oli kova ja palelikin vielä. Mittasin lämmön, joka oli noin as

Alkionsiirto nro 5

Tiistaina tehtiin viides ja toistaiseksi viimeinen alkionsiirto. Tässä kierrossa oli mukana siis estrogeenikorvaushoito, kortisonitukihoito ja keltarauhashormoni. Positiivista oli, että ovulaatiota ei tarvinnut lainkaan kytätä! Viimeksi kokeiltu alkioliima ja Gonepeptyl jätettiin nyt pois. Kohdun limakalvo oli tiistaina jo 12 mm. Itse siirto sujui taas näppärästi ja mitään ongelmia ei ole yhdenkään inseminaation tai alkionsiirron kanssa ollut, mikä on oikeasti tosi huippua, koska ainakaan itse toimenpidettä ei tarvitse jännittää. Tosin tällä kertaa oli eri lääkäri kuin ehkä kolmella viime kerralla ja olin tietysti yhtäkkiä ihan paniikissa! Tunnistin lääkärin yhdeltä aiemmalta käynniltä ja muistin, että hän valitsi ihan vääränkokoisen ankannokan ja oli muutenkin jotenkin vähän töykeä. Tämä kokemus oli nyt onneksi positiivisempi ja ihan ammattilainen hänkin oli :D Alkio meni tosi hyvälle paikalle (kuten myös viimeksi) ja on siis kestänyt jo viime syksynä yhden pakastuksen, noin ku

Alkioliima / EmbryoGlue ???

Sunnuntaina kp11 tikkuun piirtyi LH-piikki, jota kuitenkin vähän epäilin tulkintavirheeksi, koska niin aikainen ajankohta tuntui erikoiselta. Kohdun limakalvo oli hyvän näköinen ja muutenkin näytti siltä, että sunnuntain LH-piikki olisi ihan looginen. Sitten hoitaja kysyi, että haluammeko käyttää alkioliimaa ? Say what? EmbryoGlue on siis aine, josta on jotain näyttöä, että siitä voi olla hyötyä alkion kiinnittymisessä. Sisältää mm. hyaluronia. Lääkäri sanoi, että valmistajan mukaan siitä ei ainakaan ole haittaa.. heh heh! Eivät siis erityisesti sitä suositelleet, koska näyttö sen hyödystä on ilmeisen vähäistä. Mutta meidän pitäisi nyt kuitenkin päättää, haluammeko käyttää jotain ainetta, joka maksaa 200 e, joka EHKÄ voi auttaa alkionkiinnityksessä. Ja ilmoittaa klinikalle huomenna! Please, onko kellään mitään tietoa / kokemusta / valistunutta arvausta tähän asiaan? Siirtopäiväksi päätettiin torstai.