Siirry pääsisältöön

Toinen ultra

Kaikesta jännityksestä huolimatta pistämiset on sujuneet ihan hyvin! Bemfolan pistäminen on tosi helppoa, kun neula on niin ohut ja kynä on helppo käyttää. Orgalutran oli ensin vähän hankalampi, siinä on paksumpi neula ja en oikein tiennyt, miten se pitäisi pistää.
Ohjeessa lukee 45 asteen kulmassa, mutta ei miten syvälle. Kysyin tänään klinikalla asiasta ja selvisi, että neula pistetään pohjaan asti ja ilmaa ei tarvitse poistaa ruiskusta.
Tänään pistäminen menikin jo hyvin.
Ehdin jo vähän hermoilla, että koko määrä ei mennyt eilen oikeaan osoitteeseen ja nyt tietysti munarakkulat alkavat irtoilla! Etenkin kun illalla alkoi olla nipistäviä tuntemuksia alavatsassa. Ehdin jo itkeäkin sitä illalla Mirkulle, kun nämä itkut on tässä ollut vähän herkässä viime aikoina :D
No, ultrassa tänä aamuna selvisi, että yhteensä 11 munarakkulaa on kehittynyt 14 mm kokoisiksi ja pari kpl 10 mm ja kaikki olivat ihan paikoillaan :)

Punktiopäiväksi päätettiin tiistai klo 10! Pistän Bemfolaa vielä tänään ja lauantaina ja Orgalutrania joka päivä lauantai-iltaan asti. Sunnuntai-iltana klo 22 pistetään Pregnyl, jotta munarakkulat ovat sitten tiistaina valmiina kerättäväksi.

Lähdin tänään ajelemaan kohti koulua, jonne on siis usean sadan kilometrin matka. Yövyn vanhemmillani melko lähellä koulukaupunkia. Olin matkalla tänään klo 19, kun oli aika pysähtyä ja  pistää hormonit. Olipa mielenkiintoista siinä rekkojen keskellä alkaa kaivaa ruiskuja esiin ja piikitellä siinä autonpenkillä ohimennen :D

Enää siis 5 päivää punktioon ja sormet ja varpaat ristiin, että kaikki sujuu hyvin ja ensi viikon lopulla olisi se hienoin asia edessä!!! En uskalla vielä edes sanoa ääneen...

Kommentit

  1. Täällä jännitetään teidän puolesta! Toivotaan, että kaikki sujuu hyvin ja lopputulos olisi se kaikkein paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Odotus on suuri, en (onneksi) jännitä ja pelkää itse punktiota vieläkään, mutta se lopputulos...huh!

      Poista
  2. Heippa!
    Meillä on kovin samanlainen aikataulu. Huomenna on ensimmäinen ivf-ultra. Takana viisi inssiä ja nyt siis eka ivf. Jännittää aivan älyttömästi että onko siellä mitään. Oviksen merkkejä ollut koko viikonlopun, mutta toivottavasti on vaan jotain lääkkeiden sivuvaikutuksia... Tsemppiä kovasti punktioon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Toivottavasti teillä ultrassa näytti hyvältä. Onnea matkaan! :)

      Poista
    2. Kiitos! Ultrassa kaikki näytti hyvältä ja punktio on keskiviikkona. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lievää hyperiä ja paluu normaalielämään

Punktion jälkeen minulle kehittyi siis lievä hyperstimulaatio-oireyhtymä ja nestettä kertyi munasarjoihin ihan reilusti. Turvotus, voimakas kiristyksen tunne koko keskivartalossa ja liikkumisen vaikeus olivat ne päällimmäiset oireet. Öisin heräilin monta kertaa, kun kiristi joka kohtaa ja oli hankala vaihtaa asentoakin. Päivällä oli sellainen olo kuin maha olisi koko ajan täynnä vettä tai ylipäänsä täynnä. Joka askel tuntui epämiellyttävänä. Jos enemmän tuli liikuttua (siis otettua muutama ylimääräinen askel pihapiirissä) niin särkyä saattoi esiintyä munasarjoissa, mutta voimakkaampia kipuja ei onneksi. Lääkäri sanoi, että liikkuminen stimuloi munasarjoja lisää, joten liikkumista tulisi välttää. Ihan vuodelevossa en pystynyt olemaan kun Mirkku oli epäkätevästi juuri tuon viikonlopun reissussa ja kotihommia ja koirien hoitoa oli pakko vähän jatkuvasti tehdä. Sunnuntai-iltana sitten olo olikin edelleen yhtä tukala, väsymys oli kova ja palelikin vielä. Mittasin lämmön, joka oli noin as

Alkionsiirto nro 5

Tiistaina tehtiin viides ja toistaiseksi viimeinen alkionsiirto. Tässä kierrossa oli mukana siis estrogeenikorvaushoito, kortisonitukihoito ja keltarauhashormoni. Positiivista oli, että ovulaatiota ei tarvinnut lainkaan kytätä! Viimeksi kokeiltu alkioliima ja Gonepeptyl jätettiin nyt pois. Kohdun limakalvo oli tiistaina jo 12 mm. Itse siirto sujui taas näppärästi ja mitään ongelmia ei ole yhdenkään inseminaation tai alkionsiirron kanssa ollut, mikä on oikeasti tosi huippua, koska ainakaan itse toimenpidettä ei tarvitse jännittää. Tosin tällä kertaa oli eri lääkäri kuin ehkä kolmella viime kerralla ja olin tietysti yhtäkkiä ihan paniikissa! Tunnistin lääkärin yhdeltä aiemmalta käynniltä ja muistin, että hän valitsi ihan vääränkokoisen ankannokan ja oli muutenkin jotenkin vähän töykeä. Tämä kokemus oli nyt onneksi positiivisempi ja ihan ammattilainen hänkin oli :D Alkio meni tosi hyvälle paikalle (kuten myös viimeksi) ja on siis kestänyt jo viime syksynä yhden pakastuksen, noin ku

Alkioliima / EmbryoGlue ???

Sunnuntaina kp11 tikkuun piirtyi LH-piikki, jota kuitenkin vähän epäilin tulkintavirheeksi, koska niin aikainen ajankohta tuntui erikoiselta. Kohdun limakalvo oli hyvän näköinen ja muutenkin näytti siltä, että sunnuntain LH-piikki olisi ihan looginen. Sitten hoitaja kysyi, että haluammeko käyttää alkioliimaa ? Say what? EmbryoGlue on siis aine, josta on jotain näyttöä, että siitä voi olla hyötyä alkion kiinnittymisessä. Sisältää mm. hyaluronia. Lääkäri sanoi, että valmistajan mukaan siitä ei ainakaan ole haittaa.. heh heh! Eivät siis erityisesti sitä suositelleet, koska näyttö sen hyödystä on ilmeisen vähäistä. Mutta meidän pitäisi nyt kuitenkin päättää, haluammeko käyttää jotain ainetta, joka maksaa 200 e, joka EHKÄ voi auttaa alkionkiinnityksessä. Ja ilmoittaa klinikalle huomenna! Please, onko kellään mitään tietoa / kokemusta / valistunutta arvausta tähän asiaan? Siirtopäiväksi päätettiin torstai.