Meidän matka

Me aloitettiin lapsen hankinta syksyllä 2015. Ihana ajatus siitä, että päätettiin perustaa perhe <3 Vaatekaupassa kävin hypistelemässä lasten vaatteita vähän perhosia vatsanpohjassa ajatellen, että näitä me sitten käydään ostamassa meidän pienelle. Tuollaisia konkreettisia asioita, joita on pukenut vaan nukeille lapsena.
Mentiin loppusyksystä ensikäynnille ja psykologin vastaanotolle, valittiin luovuttaja ja tilattiin siittiöt. Päätettiin tilata 4 olkea, koska oltiin varauduttu siihen, että ainakin se varmaankin tarvitaan. Mirkun serkkukin oli tarvinnut 7, siis seitsemän inseminaatiota ennen kuin tärppäsi!
Ensimmäinen inseminaatio tehtiin tammikuussa 2016. Se oli niin ihmeellistä, kun ajatteli jo tietysti heti olevansa raskaana. Siinä kevään mittaan tehtiin aukiolotutkimusta, kokeiltiin luonnonkiertoon ja Letrozol-kiertoon ja inssit vaan päättyivät negaan. Ei todettu mitään vikaa tai ongelmaa.

Neljännen ja vikan inssin aikana meille väläytettiin mahdollisuutta osallistua klinikan IVF-kokeiluun. Kyseessä oli heidän oma kokeilunsa, jossa käytettiin vähemmän hormoneja tavoitteena saada pienempi määrä laadukkaampia munasoluja kehitettyä. Lääkäri suositteli meille IVF:ää myös siksi, että nähdään kypsyykö munarakkuloissa ylipäänsä munasoluja ja hedelmöittyykö ne. Me päätettiin heti, että lähdetään IVF:ään. Inssit oli nyt toistaiseksi nähty ja epäilys tietysti heräsi siitä, että onko niitä munasoluja siellä oikeesti. Alkoi olla jo vähän epätoivoinen fiilis, vaikka inssejä oli vasta tehty neljä. Tätä varmaan lisäsi se, kun lääkärit ja kätilöt olivat joka kerta niin varmoja, että nyt tämä onnistuu. Ihme, jos tämä nyt ei onnistu. Niin hyvä johtofollikkeli, kohdun limakalvo, ajoitus jne. Kätilö ja lääkärit vakuuttelivat, että minulla olisi nuorena, terveenä ihmisenä jopa 50% mahdollisuus raskautua alkionsiirrosta. Normaalistikin se todennäköisyys olisi 30%, joten mietittiin, että totta kai laitetaan nyt rahat tähän ja kohta meillä on vauva!

Syksyllä 2016 sitten IVF koitti ja punktiossa kerättiin 8 munasolua, joista 6 hedelmöittyi normaalisti. 1 siirrettiin tuoresiirtona ja 5 meni pakkaseen. Tulos oli todella hyvä ja tässä vaiheessa ei käynyt mielessäkään, että tämä ei onnistuisi... Tästä projektista ei tuolloin tiennyt kuin pari meidän parasta ystävää. Ei haluttu kertoa liian monelle, ennen kuin sitten olisi jotain kerrottavaa! Mietin jo seuraavan kesän kesälomia, että joko sitä olisi äitiyslomalla siihen aikaan kun kesälomia pitäisi pitää. Tuoresiirto päättyi negaan ja niin myös ensimmäinen PAS.

Tässä vaiheessa olimme henkisesti todella loppu. Voimavarat olivat tipotiessään ja kaikki tuntui hyvin synkältä. Oltiin tultu pilvilinnoista vapaapudotuksella alas. Neljä inseminaatiota ja kaksi alkionsiirtoa ja tulos edelleen pyöreä nolla. IVF-hoito itsessään on aika kuormittava. Hormonit tekivät ainakin minusta vähän erikoisen ja saatoin pillahtaa itkuun milloin mistäkin asiasta. Munasolupunktio ei ollut järkyttävä kokemus, vaan sen kesti kipulääkityksen avulla ihan hyvin. Sen jälkeinen lievä hyperstimulaatio aiheutti noin viikon ajaksi vaikeuksia, mutta meni sitten onneksi lievänä ohi. Lisäksi se epäonnistumisen fiilis ja parisuhteelle aiheutuva kuorma tekivät olon entistä huonommaksi. Lapsettomuushoidoista ja IVF:stä sanotaan, että huonoin lopputulos on se, että lasta ei tule ja myös parisuhde menee. Tämä pyöri takaraivossa vähän väliä. Oltiinko me lähdetty johonkin, joka tuhoaa kuitenkin sen toistaiseksi tärkeimmän asian? Kotona alkoi olla melko raskas ilmapiiri, eikä osattu oikein käsitellä asiaa yhdessä.
Minä aloin olla oma tavallani henkisesti loppu, enkä jaksanut töissä panostaa. Työkaverini sitten passitti minut lääkärin juttusille ja siltä istumalta päädyttiin parin viikon sairaslomaan ja voimien keräilyyn. Sain omat ajatukset pikkuhiljaa järjestykseen ja muutaman kuukauden aikana tuntui siltä, että asiat alkoivat korjaantua. Lääkärillä käynti poiki myös sen, että sain lähetteen verikokeisiin, jossa tutkittiin outojen oireideni mahdollista aiheuttajaa. (Myöhemmin on vahvistunut, että oireilu on ollut sekä kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita että homeoireilua). Todettiin reilusti kohonneet kilpirauhasen vasta-aineet ja epäily kilpirauhastulehduksesta. Pääsin sisätautilääkärille, joka aloitti kilpirauhaseen Thyroxin-lääkityksen.

Seuraava alkionsiirto tehtiin toukokuussa 2017 ja pari seuraavaakin siinä puolen vuoden sisään. Tulos edelleen nolla. Vieläkin se teki kipeää, mutta nyt jo osattiin ottaa asia yhdessä vastaan ja päästiin niistäkin pettymyksistä eteenpäin. Vuoden 2017 siirtoihin otettiin tukihoidoksi kortisoni tuon kilpirauhastulehduksen epäilyn takia. Kortisoni ei auttanut, eikä alkioliima tai muutkaan konstit. Viimeinenkin alkio siirrettiin ja sekään ei kiinnittynyt. Hoitohenkilökunta edelleen yhtä ihmeissään. Eikö yhtään mitään niissä testitikuissa? Ei, ei niin mitään.
Autoimmuuniperäinen kilpirauhastulehdus vahvistui nyt tämän vuoden alussa ultraäänitutkimuksella. Siitä lähti lumipallo pyörimään omassa päässäni ja sen myötä olen osannut korjata asioita, jotka elimistöäni ovat koko tämän reilun 2 vuoden ajan kuormittaneet.

Summa summarum, olemme edelleen lapsettomia, mutta yhdessä. Olemme oikeasti onnellisia ja monet asiat elämässä ovat paremmin kuin aikoihin. Tunnen oloni jopa sinuiksi sen asian kanssa, että meille ei ehkä tule lasta. Koska en usko sattumaan, niin olen sitä mieltä, että jostain syystä tämä matka meidän on pitänyt käydä. Päätimme yhteistuumin, että hoidot saavat olla nyt tauolla ja keskitytään kuluttamaan välillä rahaa mm. talon remontointiin. Ja koska tästä elämästä on tähän asti selvitty, niin nyt meidän pian 9-vuotinen seurustelu saa luvan päättyä ja menemme syksyllä naimisiin! :D