Sateenkaarimatkalla

Tiistaina tehtiin viides ja toistaiseksi viimeinen alkionsiirto. Tässä kierrossa oli mukana siis estrogeenikorvaushoito, kortisonitukihoito ja keltarauhashormoni. Positiivista oli, että ovulaatiota ei tarvinnut lainkaan kytätä! Viimeksi kokeiltu alkioliima ja Gonepeptyl jätettiin nyt pois. Kohdun limakalvo oli tiistaina jo 12 mm. Itse siirto sujui taas näppärästi ja mitään ongelmia ei ole yhdenkään inseminaation tai alkionsiirron kanssa ollut, mikä on oikeasti tosi huippua, koska ainakaan itse toimenpidettä ei tarvitse jännittää. Tosin tällä kertaa oli eri lääkäri kuin ehkä kolmella viime kerralla ja olin tietysti yhtäkkiä ihan paniikissa! Tunnistin lääkärin yhdeltä aiemmalta käynniltä ja muistin, että hän valitsi ihan vääränkokoisen ankannokan ja oli muutenkin jotenkin vähän töykeä. Tämä kokemus oli nyt onneksi positiivisempi ja ihan ammattilainen hänkin oli :D Alkio meni tosi hyvälle paikalle (kuten myös viimeksi) ja on siis kestänyt jo viime syksynä yhden pakastuksen, noi...

Keväällä alkoi tuntua siltä, ettei blogilla ole enää tarkoitusta. Tunsin, etten saa siitä enää sitä iloa, minkä takia kirjoittamisen aloitin. Se oli paikka, jossa purkaa tunteita, jotka alkoivat matkan myötä olla myös aika negatiivisia. Blogiin alkoi liittyä negatiivinen tunnetila ja turhautuminen siitä, että blogi ei sovi enää muiden sateenkaariperheblogien sekaan, joissa elämät niiden takana etenivät siihen hartaasti toivottuun perhe-tilaan ja oma tilamme alkoi mennä jonnekin lapsettomuus-tilaan. Alkoi tuntua, että blogi on väärässä paikassa, sen kirjoittaminen on ajanhukkaa ja lisäksi itseäni ei enää kiinnostanut. Ajattelinkin, että kaikessa hiljaisuudessa hoitotauon myötä jätän koko blogin kirjoittamisen sikseen. En edelleenkään tiedä, mihin tämä blogi sijoittuu, mutta ehkä näistä tarinoista voi joskus olla iloa jollekin, joka käy samankaltaisia asioita läpi. Nyt vaan jostain syystä tuntuu taas siltä, että kirjoittamisesta olisi jotain iloa ...