Sateenkaarimatkalla

Huomaan välillä, että minussa herää samanlaisia toiveikkaita ja innostuneita tunteita kuin vuosi sitten, kun olimme vasta aloittamassa inseminaatioita. Varovaisia toiveita siitä, että tulevana vuonna meillä voisi olla perhe. Huomaan, että ne tosin kestävät vain lyhyen hetken ajan ja sitten pyrin unohtamaan ne sen enempää asiaa miettimättä. Totean ajatuksissani, että todennäköisesti ei. Mutta sitten taas jossain välissä se toiveikas tunne piipahtaa ja taas katoaa. Se ei kuitenkaan häviä kokonaan, vaan alitajuisesti ajattelen koko ajan, että olemme menossa hoitoja kohti. En vaan tiedä vielä, milloin. Tähän väliin sopii siteerata yhtä kaikkien aikojen sankariani, Rockya! Syksyinen romahdukseni viimeisen alkionsiirron jälkeen tosiaan sai minut polvilleen. Pelkäsin, että jään sinne, mutta tuntuu, että olen saanut mielettömiä määriä energiaa ja voimavaroja... jostain!? Jaksan työssä, jossa minulla on nyt koko ajan kompastuskiviä ja tuntuu, että homma ei oikein etene. Jaks...

Palasin eilen töihin. Sairasloma tuli todella tarpeeseen ja koen, että minulla on energiaa ja voimavaroja paljon enemmän kuin ennen sitä. Ensimmäinen sairaslomaviikko meni siten, että olin täysin uupunut muutaman tunnin vierailusta ystävän luona tai kaupoilla käynnistä yms. Vaikken tehnyt mitään, mikä ei tuntunut hyvältä, niin väsymys tuli silti. Koko viikko meni myös itkiessä pahaa oloa, väsymystä, ikävää (Mirkku oli työreissussa) ja milloin mitäkin. Toinen sairaslomaviikko alkoi olla jo sellainen, että jaksoin paljon enemmän normaaleja asioita. Torstaina lähdin junalla Länsi-Suomeen, koska minulla oli kouluviikonloppu. Olin pari yötä vanhemmillani, mikä oli todella kivaa ja piristävää vaihtelua. Kuvittelin, että olen ihan väsynyt tuon viikonlopun jäljiltä, mutta ilokseni enpä ollutkaan! Maanantai oli viimeinen sairaslomapäivä ja kun kävin silloin lääkärin luona, niin pystyin toteamaan, että olo on oikeasti paljon parempi. Lääkäri laittoi lähetteen kilpirauhaskokeisiin ja lisäksi ...

Meille tuli ihana talvi! Jos minun toiveeni toteutuisi, niin tästä eteenpäin olisi pelkkää lunta ja pientä pakkasta kevääseen asti. Soitin klinikalle, vaikka ei olisi huvittanut. Oli kuitenkin pakko sopia edellisen käynnin laskun maksusta, koska en saanutkaan minulle luvattuja rahoja silloin kun piti. Onneksi lupasivat olla lähettämättä karhukirjettä, vaikka maksu myöhästyy nyt noin viikolla. Juttelin kätilön kanssa, joka oli tietysti heti suunnittelemassa uutta yritystä. Sanoin, että uutta yritystä ei nyt tule vähään aikaan. Hän ymmärsi kyllä. Mutta sanoi, että tässähän on menty ihan nousujohteisesti... Ai, miten? Hän sanoi, että vasta 5-6 alkionsiirron jälkeen aletaan ajatella, että tilanne on huono. Kysyin sitten, että miten noita tilastoita luetaan: koskeeko ne jokaista ihmistä samalla tavalla vai onko sillä merkitystä, että ne on ehkä koostettu jollain tavalla lisääntymisongelmaisista ihmisistä. Sanoin, että meillä ei ole mitään yrityksiä taustalla ennen klinikkah...

Terapeuttini eli Netflix onnistui taas osumaan siihen, mikä päällimmäisenä on mielessä. Sinkkuelämää 2 -elokuvan ensimmäisen vartin aikana ponnahti kysymys, jota otsikossakin siteeraan.  Eli jäädäänkö me kahdestaan..? Ja miten siitä selviää, kun haluaisi olla perhe eikä "vain" pariskunta. Eihän kukaan ole sanonut, että meidän olisi jo pitänyt onnistua. Ei kukaan ole sanonut yhtään mitään. Päällimmäinen tunne meillä molemmilla on kuitenkin epätoivo, pelko ja suru. Jäädäänkö me nyt kahdestaan? Meillä on neljä alkiota pakkasessa, tämä oli vasta ensimmäinen IVF, eikä minussa ole todettu mitään vikoja. Meillä ei kuitenkaan ole lapsettomuutta taustalla. Meillä ei ollut tietoa lisääntymisongelmista hoitoihin menessä. Onko meillä ongelmia? Ei sitäkään ole kukaan sanonut. Eilen tuli täyteen 14 vrk alkionsiirrosta ja varmistin asian vielä testillä. Kyllä, emme ole raskaana.  Vuosi sitten menimme ensikäynnille klinikalle täynnä toivoa ja intoa. Intoa riitti vielä tähän syk...