Sateenkaarimatkalla

Reilu kuukausi tästä eteenpäin ja siirryn kokonaan uudelle vuosikymmenelle, kun täytän 30! Miten siihen pitäisi suhtautua? Ajatuksissa on isoja asioita: perhe, häät, uusi ammatti, oma yritys. Häät, jotka ovat vihdoin, jo muutaman päivän päästä mahdolliset! Halusimme koko ajan odottaa, että avioliittolaki olisi tasa-arvoinen, ennen kuin menemme naimisiin. Kohta se on oikeasti mahdollista. Häitä suunniteltiin alun perin tälle vuodelle, mutta koska viime vuoden hoitojen myötä kaikki rahat hupenivat, niin saa nähdä, siirtyvätkö häät ensi vuoteen. Omassa päässäni olen miettinyt hääpaikkaa ja häämatkakohdetta myöten kaikkia asioita, mutta mitään ei ole täysin sovittu. Ei edes sukunimeä! Saman nimen kuitenkin haluaisimme, jotta se olisi joskus koko perheen yhteinen. Naimisiin meno riippuu myös siitä, miltä meidän perhetilanne näyttää. Jos kävisi niin onnellisesti, että perheenlisäystä olisi odotettavissa ensi vuodelle, niin häät varmaankin pidetään tänä vuonna. Valmistun uuteen ammattii...

Palasin eilen töihin. Sairasloma tuli todella tarpeeseen ja koen, että minulla on energiaa ja voimavaroja paljon enemmän kuin ennen sitä. Ensimmäinen sairaslomaviikko meni siten, että olin täysin uupunut muutaman tunnin vierailusta ystävän luona tai kaupoilla käynnistä yms. Vaikken tehnyt mitään, mikä ei tuntunut hyvältä, niin väsymys tuli silti. Koko viikko meni myös itkiessä pahaa oloa, väsymystä, ikävää (Mirkku oli työreissussa) ja milloin mitäkin. Toinen sairaslomaviikko alkoi olla jo sellainen, että jaksoin paljon enemmän normaaleja asioita. Torstaina lähdin junalla Länsi-Suomeen, koska minulla oli kouluviikonloppu. Olin pari yötä vanhemmillani, mikä oli todella kivaa ja piristävää vaihtelua. Kuvittelin, että olen ihan väsynyt tuon viikonlopun jäljiltä, mutta ilokseni enpä ollutkaan! Maanantai oli viimeinen sairaslomapäivä ja kun kävin silloin lääkärin luona, niin pystyin toteamaan, että olo on oikeasti paljon parempi. Lääkäri laittoi lähetteen kilpirauhaskokeisiin ja lisäksi ...

Huh huh! Tällä viikolla tajusin, mikä järjetön pyöritys on ollut päällä kokonaisen vuoden. Ihminen menee vaan siihen pyörteeseen, eikä tajua edes olevansa keskellä hirmumyrskyä. Stressin määrä, jossa olen ja ollaan eletty viimeisen vuoden ajan, on ihan hurja. Ja miten älytöntä, että sen tajuaa vasta kun tilanne on rauhoittunut. Mietin tässä eräänä päivänä kulunutta vuotta ja tajusin, että se on ollut pelkkää arjessa selviytymistä aamusta iltaan. Meillä on siis Mirkun kanssa yhteinen harrastus, joka on oikeastaan elämäntapa ja joka on nyt viimeisen vuoden ajan imenyt kaikki energiat meistä molemmista. Yksi projekti siihen liittyen päättyi nyt tällä viikolla ja päätin, että nyt se loppui! Se hulluus. Päätin, että en tee enää mitään ylimääräistä. En kenenkään muun takia. Vain silloin kun itse haluan ja oikeasti ehdin. Minä itse päätän, miten elämääni elän, joten minun itseni on aika tehdä jotain muuttaakseni asioita. Syksy on nyt saanut mut täyteen energiaa! Koulu alkaa neljän viiko...