Sateenkaarimatkalla

Tämä vuosi on jo tuonut tullessaan mm. sen, että kilpirauhasen ongelmani on nyt varmistunut. Ultraäänitutkimuksessa todettiin suurentunut kilpirauhanen ja tulehduksenjälkeisiä merkkejä. Ei onneksi mitään kyhmyjä tai muuta epäilyttävää. Vain normaalia suurempi rauhanen, joka selittää ajoittaisen ahtauden tunteen kurkussa ja myös ne kohonneet kilpirauhasvasta-aineet, jotka mitattiin 11/16 eli jo reilu vuosi sitten. Tuolloin jo epäiltiin autoimmuunikilpirauhastulehdusta, mutta vasta-aineita voi nostaa joku muukin elimistössä, eli sinällään tärkeä tieto tuo, että tyreoidiitti se on. Kilpirauhashormonit (T4 ja TSH) ovat pysyneet sopivana Thyroxin-lääkityksellä ja pärjäsin marras-joulukuun yllättävän hyvin, joka on ollut todella raskas kaamoksen takia. Edellisvuonna tarvitsin kirkasvalolamppua paljon pitempään, viime syksynä käytin sitä ehkä viikon ja totesin, että en tarvitse sitä. Mieliala ja jaksaminen eivät laskeneet. Osasyy tähän kaamoksen yli jaksamiseen voi olla, että siirryi...

Olen viime viikkoina voinut niiiin hyvin, että en meinaa uskoa todeksi tätä! Kaksi asiaa, joilla on luultavasti merkityksensä: valo ja Thyroxin-lääkitys. Lääkityksen myötä olen ollut paljon energisempi, väsymys on hävinnyt lähes kokonaan!? Nukun yöt ihan normaalisti, olen illalla väsynyt, mutta en koko iltaa, kuten aiemmin. Aamulla pääsen suhteellisen helposti ylös sängystä, aamut ei ole olleet kovin vaikeita. Tämä on ainakin asia, johon pelkkä valo ei vaikuta, koska olen ollut myös kesäisin tosi huono heräämään. Jos vertaan viime syksyyn, niin kun heräsin 5.50, olin vielä 8-9 aikaan aivan unessa. Tarvitsin 2 kuppia kahvia, että pääsin käyntiin. (Kahvia en ole juonut itse asiassa pariin kuukauteen kuin viikonloppuisin.) Nyt kun nousen, niin olen heti hereillä. Käyn koirien kanssa ulkona ja olen ihan skarppi sen jälkeen. Nautin valosta ihan superpaljon, kun sitä riittää jo aamusta asti! Mieliala on ollut tosi hyvä ja kestän stressiä myös paljon paremmin. Huomaan, että siedän jo hy...

... I gotta wear shades! Ironiaa vai optimismia? Oli mitä oli, niin alkuviikosta kävin sisätautilääkärin vastaanotolla, jonne tk-lääkärini teki siis lähetteen marraskuussa. Kävin jälleen labroissa pari viikkoa sitten ja tulokset olivat mm. sellaiset, että TSH oli hieman noussut ollen nyt 2.56. Tämähän on vielä ihan terveen merkki, mutta aiemmin klinikalta sanottiin, että hedelmöityshoitoihin TSH:n yläraja on 2.5. Kerroin sisätautilääkärille taustojani ja hän koki tämän asiani melkoiseksi pulmaksi. Totesi, ettei oikeaa tai väärää ratkaisua tähän taida olla. Onneksi olin tehnyt taustatyötä, sillä lääkäri kysyi omaa mielipidettäni ja kuunteli myös sen. Hän ei kokenut huonoksi ideaksi aloittaa Thyroxin-lääkitystä, vaikka nuo kiertävien hormonien arvot ovatkin "normaalin" tasolla. Varmisti kyllä useaan kertaan, että olen halukas aloittamaan lääkityksen, koska tokihan se näyttää hieman oudolta, että lääkitys aloitetaan näillä arvoilla. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että levoty...

Tällä viikolla tuli postissa aika sisätautien poliklinikalle erikoislääkärin vastaanotolle tammikuun puolessa välissä. Labralähetekin oli tehty, jossa ilmeisesti T4 ja TSH uudestaan sekä kortisoli. Reumakokeet, jotka tehtiin muutama viikko sitten, olivat kaikki normaaleja. Olen käynyt viimeksi sisätautilääkärin vastaanotolla yläasteikäisenä, kun minulta poissuljettiin reumasairauksia outojen niveloireiden ja kohonneiden tumavasta-aineiden takia. Tätä loppuvuotta on vauhdittanut opiskelut, joihin olen päässyt vihdoin kunnolla käsiksi. Se on ollut kyllä todella tärkeä henkireikä nyt viime aikoina, koska tehtävien ja jopa tenttien tekeminen on ollut tosi mielenkiintoista. Ja kerran kuussa pääsen pois kotoa vähän tuulettumaan ja keskittämään ajatukset pariksi päiväksi ihan täysin kouluasioihin. Ne viikonloput eivät ole olleet mitään kovin rankkoja. Olen pari viime kertaa mennyt junalla, joten ei ole tarvinnut pitkiä matkoja ajella itsekseen. Junamatkalla pystyy pänttäämään kirjoja...

Huomaan välillä, että minussa herää samanlaisia toiveikkaita ja innostuneita tunteita kuin vuosi sitten, kun olimme vasta aloittamassa inseminaatioita. Varovaisia toiveita siitä, että tulevana vuonna meillä voisi olla perhe. Huomaan, että ne tosin kestävät vain lyhyen hetken ajan ja sitten pyrin unohtamaan ne sen enempää asiaa miettimättä. Totean ajatuksissani, että todennäköisesti ei. Mutta sitten taas jossain välissä se toiveikas tunne piipahtaa ja taas katoaa. Se ei kuitenkaan häviä kokonaan, vaan alitajuisesti ajattelen koko ajan, että olemme menossa hoitoja kohti. En vaan tiedä vielä, milloin. Tähän väliin sopii siteerata yhtä kaikkien aikojen sankariani, Rockya! Syksyinen romahdukseni viimeisen alkionsiirron jälkeen tosiaan sai minut polvilleen. Pelkäsin, että jään sinne, mutta tuntuu, että olen saanut mielettömiä määriä energiaa ja voimavaroja... jostain!? Jaksan työssä, jossa minulla on nyt koko ajan kompastuskiviä ja tuntuu, että homma ei oikein etene. Jaks...