Siirry pääsisältöön

Tervemenoa vuosi 2016!

Tein sellaisen Facebook-testin, jossa oli laatikko täynnä sanoja ja niitä oli siis valtavasti ja kaikki sekaisin, eri suuntiin kirjoitettuna. "3 ensimmäistä sanaa, jotka löydät, kuvaavat seuraavaa vuottasi" siinä luvattiin. Sanat, jotka löysin olivat: rahaa, terveys ja onnellisuus. Tuossa on kolme hyvää tavoitetta, joiden eteen työskennellä ensi vuonna!

Olen käynyt vielä läpi pari tutkimusartikkelia.
Miksi minua kiinnostaa, miten kilpirauhasen vasta-aineet vaikuttavat raskauteen? Nythän ei olla mitään raskautta saatu edes aikaiseksi. Pieni toivon hiven on kuitenkin, että jos kortisoni auttaa, niin minun immuunipuolustukseni osaisi käyttäytyä ja olla poistamatta alkiota. Nyt kun tätä asiaa on tarkastellut, niin melko iso huolenaihe on se, että jos raskaus alkaa niin päättyykö se keskenmenoon ensimmäisen kolmanneksen aikana, jonka riski on jo alunalkujaan kohtuuttoman suuri ja tutkimusten perusteella minulla vähintään 3-kertainen siihen nähden. Tai jos ei niin kävisi, niin syntyisikö lapsi ennenaikaisena (johon on kaksinkertainen riski) ja ehkä selviäisi tai ehkä ei.
Ja jos tähän voitaisiin jollain vaikuttaa, niin tietenkin ehdottomasti haluaisin tehdä niin.

Management of Thyroid Peroxidase Antibody Euthyroid Women in Pregnancy: Comparison of the American Thyroid Association and the Endocrine Society Guidelines
L. Mehran, M. Tohidi, F. Sarvghadi,1 H. Delshad, A. Amouzegar, O. P. Soldin, and F. Azizi
Received 19 December 2012; Accepted 27 March 2013https://www.hindawi.com/journals/jtr/2013/542692/
  • kilpirauhasen vasta-aineiden esiintyvyys lisääntymisikäisillä naisilla on kohtuullisen suuri
  • on todisteita siitä, että TPOAb:n esiintyminen kilpirauhastoiminnaltaan normaaleillakin naisilla voi lisätä spontaanien ja toistuvien raskauden keskeytymisten ja ennen aikaisten syntymien riskiä
  • todisteita ei kuitenkaan ole riittävästi, jotta perustellusti voitaisiin suositella kilpirauhasen vasta-aineiden seulontaa kaikilta raskaana olevilta naisilta tai levotyroksiini-hoidon aloittamista ongelmien ehkäisemiseksi niillä, joilla vasta-aineita on
  • normaalisti raskauden aikana T4- ja T3-arvot nousevat ja TSH laskee
  • 10-20% raskaana olevista naisista on TPOAb- tai TBG-positiivisia (= kohonneet kilpirauhasen vasta-aineet) ja kilpirauhastoiminnaltaan normaaleja
  • TPOAb- tai TBG-positiivisista naisista 16%:lle tulee korkeat TSH-arvot raskauden aikana ja 35-50%:lle raskauden jälkeinen kilpirauhastulehdus (tyreoidiitti)
  • naisilla, joilla on toistuvia raskauden keskeytymisiä on TPOAb-vasta-aineiden esiintyvyys 17-33% ja naisilla, joilla on alentunut hedelmällisyys luku on 10-31%
  • autoimmuuni-kilpirauhassairaudesta (AITD) kärsivillä naisilla keskenmenoriski on n. 3-kertainen
  • kilpirauhasen vasta-aineet (TPOAb) voivat olla merkki yleisestä kehon autoimmuuniongelmasta
  • naiset, joilla TPOAb on koholla, mutta kilpirauhasen toiminta on normaalia ennen raskautta, on suurempi riski saada kilpirauhasen vajaatoiminta raskauden aikana hormonaalisen epätasapainon vuoksi, etenkin ensimmäisen kolmanneksen aikana
  • autoimmuuni-kilpirauhasongelmia pidetään hedelmättömyyttä aiheuttavana riskitekijänä
  • kilpirauhastoiminnaltaan normaalien, TPOAb-positiivisten naisten kohdalla tulisi seurata kilpirauhasarvoja raskauden aikana mahdollisen hypotyreoosin varalta 4 viikon välein ensimmäisen puolikkaan aikana ja ainakin kerran 26 ja 32 viikon välillä
  • levotyroksiini-lääkityksen on todettu vähentäneen TPOAb-positiivisilla keskenmenoriskiä normaalin tasolle samoin kuin ennenaikaisen syntymän riskiä 69%:lla
  • kilpirauhasvasta-aineilla on todettu olevan yhteys huonoihin raskaustuloksiin IVF-hoidoissa


Association between thyroid autoantibodies and miscarriage and preterm birth:
meta-analysis of evidence
Shakila Thangaratinam et al.
BMJ 2011; 342 doi: http://dx.doi.org/10.1136/bmj.d2616 (Published 09 May 2011)
  •  meta-analyysin 31 tutkimuksesta 28:ssa todettiin yhteys kilpirauhasvasta-aineiden ja keskenmenojen välillä
  • keskenmenojen riskin todettiin olevan ainakin 3-kertainen ja ennenaikaisen syntymän riskin kaksinkertainen
  • levotyroksiini-hoidolla keskenmenoriskin todettiin vähentyneen 52 %:lla
  • levotyroksiini voi korjata kaikkia kilpirauhashormonien puutteita ja vaikuttaa elimistön immuunisäätelyyn sekä istukka- ja kohdun limakalvoalueeseen
  • tutkimuksissa ei löydetty mitään levotyroksiini-hoidosta johtuvia äidin tai lapsen turvallisuutta heikentäviä tekijöitä
  • hypertyreoosia ei esiintynyt levotyroksiini-hoidon seurauksena

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lievää hyperiä ja paluu normaalielämään

Punktion jälkeen minulle kehittyi siis lievä hyperstimulaatio-oireyhtymä ja nestettä kertyi munasarjoihin ihan reilusti. Turvotus, voimakas kiristyksen tunne koko keskivartalossa ja liikkumisen vaikeus olivat ne päällimmäiset oireet. Öisin heräilin monta kertaa, kun kiristi joka kohtaa ja oli hankala vaihtaa asentoakin. Päivällä oli sellainen olo kuin maha olisi koko ajan täynnä vettä tai ylipäänsä täynnä. Joka askel tuntui epämiellyttävänä. Jos enemmän tuli liikuttua (siis otettua muutama ylimääräinen askel pihapiirissä) niin särkyä saattoi esiintyä munasarjoissa, mutta voimakkaampia kipuja ei onneksi. Lääkäri sanoi, että liikkuminen stimuloi munasarjoja lisää, joten liikkumista tulisi välttää. Ihan vuodelevossa en pystynyt olemaan kun Mirkku oli epäkätevästi juuri tuon viikonlopun reissussa ja kotihommia ja koirien hoitoa oli pakko vähän jatkuvasti tehdä. Sunnuntai-iltana sitten olo olikin edelleen yhtä tukala, väsymys oli kova ja palelikin vielä. Mittasin lämmön, joka oli noin as

Alkionsiirto nro 5

Tiistaina tehtiin viides ja toistaiseksi viimeinen alkionsiirto. Tässä kierrossa oli mukana siis estrogeenikorvaushoito, kortisonitukihoito ja keltarauhashormoni. Positiivista oli, että ovulaatiota ei tarvinnut lainkaan kytätä! Viimeksi kokeiltu alkioliima ja Gonepeptyl jätettiin nyt pois. Kohdun limakalvo oli tiistaina jo 12 mm. Itse siirto sujui taas näppärästi ja mitään ongelmia ei ole yhdenkään inseminaation tai alkionsiirron kanssa ollut, mikä on oikeasti tosi huippua, koska ainakaan itse toimenpidettä ei tarvitse jännittää. Tosin tällä kertaa oli eri lääkäri kuin ehkä kolmella viime kerralla ja olin tietysti yhtäkkiä ihan paniikissa! Tunnistin lääkärin yhdeltä aiemmalta käynniltä ja muistin, että hän valitsi ihan vääränkokoisen ankannokan ja oli muutenkin jotenkin vähän töykeä. Tämä kokemus oli nyt onneksi positiivisempi ja ihan ammattilainen hänkin oli :D Alkio meni tosi hyvälle paikalle (kuten myös viimeksi) ja on siis kestänyt jo viime syksynä yhden pakastuksen, noin ku

Alkioliima / EmbryoGlue ???

Sunnuntaina kp11 tikkuun piirtyi LH-piikki, jota kuitenkin vähän epäilin tulkintavirheeksi, koska niin aikainen ajankohta tuntui erikoiselta. Kohdun limakalvo oli hyvän näköinen ja muutenkin näytti siltä, että sunnuntain LH-piikki olisi ihan looginen. Sitten hoitaja kysyi, että haluammeko käyttää alkioliimaa ? Say what? EmbryoGlue on siis aine, josta on jotain näyttöä, että siitä voi olla hyötyä alkion kiinnittymisessä. Sisältää mm. hyaluronia. Lääkäri sanoi, että valmistajan mukaan siitä ei ainakaan ole haittaa.. heh heh! Eivät siis erityisesti sitä suositelleet, koska näyttö sen hyödystä on ilmeisen vähäistä. Mutta meidän pitäisi nyt kuitenkin päättää, haluammeko käyttää jotain ainetta, joka maksaa 200 e, joka EHKÄ voi auttaa alkionkiinnityksessä. Ja ilmoittaa klinikalle huomenna! Please, onko kellään mitään tietoa / kokemusta / valistunutta arvausta tähän asiaan? Siirtopäiväksi päätettiin torstai.