Siirry pääsisältöön

Ensimmäinen inseminaatio

Ensimmäinen inseminaatio sovittiin tehtävän tammikuun kiertoon. Varasin ajan follikkeliultraan ja minulle annettiin aika kierronpäivälle 13. Ajattelin, että se on varmasti liian aikainen inseminaatiolle, koska ovulaatiotestien mukaan sopiva päivä olisi vasta 16-17.

Söin tähän kiertoon Letrozol-nimistä lääkettä ovulaatiota voimistamaan. Kävikin niin, että kun testasin Clearbluella silloin kp 13, niin testin mukaan ovulaatio olikin juuri silloin!
Lähdin töistä aikaisemmin ajelemaan kohti klinikkaa, jotta ehdin 14.30 perille (meiltä on n. 1,5 h tunnin matka klinikalle). Matkalla minulle soitettiin klinikalta, että joutuvatkin siirtämään aikaani vasta 17.45... Otti päähän, että lähdin töistä aikaisemmin sitä varten, kun tuohon myöhäisempään aikaan olisin ehtinyt työpäivän jälkeen. No, ilmeisesti lääkäri oli sairastunut ja sain kuitenkin sovittua, että minut otetaan vastaan jo 16.00 kun toinen lääkäri saapuu.
Siinä matkalla kävin sitten syömässä ja kauppakeskuksen vessassa tekemässä tuon ovulaatiotestin, joka näytti hymynaamaa!

Klinikalla todettiin, että johtofollikkeli oli 23 mm ja se oli vasemmalla. Oli hauskaa, miten lääkärikin oli aivan innoissaan, että nythän me voidaan tehdä sitten jo tänään tuo eka inseminaatio :D Mukana oli myös kätilö. Odottelin parikymmentä minuuttia, että siittiöt sulatettiin ja palasin takaisin hoitohuoneeseen. Siinä välissä he ehtivät ottaa jo toisenkin potilaan, eli kiirettä ilmeisesti piti, kun yhden lääkärin kaikki potilaat tietysti yritetiin mahduttaa joka väliin.

Itse inseminaatio oli nopea. Ohuen katetrin avulla siittiöt ruiskutettiin kohtuun ja lääkäri vielä totesti, että jos tarvitsee tehdä joskus viikonloppuna, niin kätilökin voi sen tehdä, kun onnistuu niin hyvin.
Sain pistoksen Pregnyliä eli ns. irrotuspiikin. Seuraavana päivänä tuli ilmeisesti tuon Pregnylin vaikutuksesta alavatsakipua vasemmalle puolen.
Nyt on näitä piinapäiviä eletty viikko!!! Ja vielä toinen edessä...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lievää hyperiä ja paluu normaalielämään

Punktion jälkeen minulle kehittyi siis lievä hyperstimulaatio-oireyhtymä ja nestettä kertyi munasarjoihin ihan reilusti. Turvotus, voimakas kiristyksen tunne koko keskivartalossa ja liikkumisen vaikeus olivat ne päällimmäiset oireet. Öisin heräilin monta kertaa, kun kiristi joka kohtaa ja oli hankala vaihtaa asentoakin. Päivällä oli sellainen olo kuin maha olisi koko ajan täynnä vettä tai ylipäänsä täynnä. Joka askel tuntui epämiellyttävänä. Jos enemmän tuli liikuttua (siis otettua muutama ylimääräinen askel pihapiirissä) niin särkyä saattoi esiintyä munasarjoissa, mutta voimakkaampia kipuja ei onneksi. Lääkäri sanoi, että liikkuminen stimuloi munasarjoja lisää, joten liikkumista tulisi välttää. Ihan vuodelevossa en pystynyt olemaan kun Mirkku oli epäkätevästi juuri tuon viikonlopun reissussa ja kotihommia ja koirien hoitoa oli pakko vähän jatkuvasti tehdä. Sunnuntai-iltana sitten olo olikin edelleen yhtä tukala, väsymys oli kova ja palelikin vielä....

Alkionsiirto nro 5

Tiistaina tehtiin viides ja toistaiseksi viimeinen alkionsiirto. Tässä kierrossa oli mukana siis estrogeenikorvaushoito, kortisonitukihoito ja keltarauhashormoni. Positiivista oli, että ovulaatiota ei tarvinnut lainkaan kytätä! Viimeksi kokeiltu alkioliima ja Gonepeptyl jätettiin nyt pois. Kohdun limakalvo oli tiistaina jo 12 mm. Itse siirto sujui taas näppärästi ja mitään ongelmia ei ole yhdenkään inseminaation tai alkionsiirron kanssa ollut, mikä on oikeasti tosi huippua, koska ainakaan itse toimenpidettä ei tarvitse jännittää. Tosin tällä kertaa oli eri lääkäri kuin ehkä kolmella viime kerralla ja olin tietysti yhtäkkiä ihan paniikissa! Tunnistin lääkärin yhdeltä aiemmalta käynniltä ja muistin, että hän valitsi ihan vääränkokoisen ankannokan ja oli muutenkin jotenkin vähän töykeä. Tämä kokemus oli nyt onneksi positiivisempi ja ihan ammattilainen hänkin oli :D Alkio meni tosi hyvälle paikalle (kuten myös viimeksi) ja on siis kestänyt jo viime syksynä yhden pakastuksen, noi...

Meidän matka

Me aloitettiin lapsen hankinta syksyllä 2015. Ihana ajatus siitä, että päätettiin perustaa perhe <3 Vaatekaupassa kävin hypistelemässä lasten vaatteita vähän perhosia vatsanpohjassa ajatellen, että näitä me sitten käydään ostamassa meidän pienelle. Tuollaisia konkreettisia asioita, joita on pukenut vaan nukeille lapsena. Mentiin loppusyksystä ensikäynnille ja psykologin vastaanotolle, valittiin luovuttaja ja tilattiin siittiöt. Päätettiin tilata 4 olkea, koska oltiin varauduttu siihen, että ainakin se varmaankin tarvitaan. Mirkun serkkukin oli tarvinnut 7, siis seitsemän inseminaatiota ennen kuin tärppäsi! Ensimmäinen inseminaatio tehtiin tammikuussa 2016. Se oli niin ihmeellistä, kun ajatteli jo tietysti heti olevansa raskaana. Siinä kevään mittaan tehtiin aukiolotutkimusta, kokeiltiin luonnonkiertoon ja Letrozol-kiertoon ja inssit vaan päättyivät negaan. Ei todettu mitään vikaa tai ongelmaa. Neljännen ja vikan inssin aikana meille väläytettiin mahdollisuutt...