On tässä muutamaan päivään mahtunut monia ajatuksia. Lapsista ja lapsenhankinnasta ja siitä, onko elämää ilman lapsia tai lasten kanssa.
Lisääntymisen pitäisi minun logiikan mukaan olla älyttömän helppoa. Mietin sitä jo ekojen inssien jälkeen, että miten hemmetin vaikeaa voi muka olla hedelmöittyminen? Jos kaikki on siis kunnossa.
Toisen, kolmannen ja neljännen inssin jälkeen alkoi kieltämättä hiipiä ajatus, että voihan olla etten voi saada lapsia. Enkö olisi jo tullut raskaaksi, jos se olisi jotenkin minun kehossani helppoa? Minä olen nuori, tietääkseni terve ja munasarjat ovat normaalin näköiset ja aktiiviset. Joten mikä on niin vaikeaa?
Miksi inssien onnistumisprosentti on vain 10-15? Koska tilastot on koottu heteropareista, jotka eivät ole esim. vuoden aikana tulleet raskaaksi eli kyseessä on oikeasti lapsettomuusongelma?
Tullaanko heterosuhteissa helpommin raskaaksi, koska yrityksiä voi olla moninkertaisesti yhtä ovulaatiota kohti? Ja siksi vielä neljällä yrityksellä me ei olla onnistuttu. Sillä tavalla ajatellen se neljä on kamalan vähän.
Entäs kun joku toinen tulee raskaaksi jo ekasta inssistä tai toisesta. On siinäkin yrityksiä kamalan vähän. Tai yksi ystäväni, joka oli raskaana reilun puolen vuoden sisällä kolme kertaa. Toki mikään ei mennyt hyvin niissä kahdessa ensimmäisessä, mutta nyt kun mietin vain sitä raskaaksi tulemista, niin onhan se onnistunut kovin helposti. Tai toinen kaveri, joka on tullut raskaaksi pari kertaa e-pillereistä huolimatta. On siinäkin aika pienet prosentit kyseessä. Varmaan vähemmän kuin 10-15 %. Ja yksi, joka on tullut raskaaksi kahdesti, vaikkei pitänyt yhtään olla ovulaation aikakaan.
Ja miten voi olla, että tiedän kaksi ihan 100% varmaan tapausta, jossa toinen sai tietää raskaudestaan 2 viikkoa ja toinen 2 tuntia ennen lapsen syntymää!!??!!! WTF?
Entäs se paskan määrä, jos se onkin vakio? Meillä on muuten kaikki älyttömän hyvin ja olen niin moneen asiaan enemmän kuin tyytyväinen. Voiko tähän enää edes mahtua mitään niin mullistavaa kuin lapsi? Ei sillä, että meillä olisi aina mennyt kaikki ihan putkeen, mutta nyt moni asia on.
Pelkään oikeastaan sitä, että jos käy niin, että me ei saadakaan lasta tällä yrittämisellä, mikä nyt on menossa, muuttuuko meidän elämä paskaksi? Jaksetaanko me aloittaa kaikki alusta ja vaihtaa Mirkku hoitoihin? Vai muututaanko me olemaan lapsettomia ja onnettomia?
Mitä jos minussa ei olekaan pahasti mitään vikaa ja munasolut ja kohtu ovat ihan normaaleja ja toimivia ja tulen raskaaksi alkionsiirrolla? Sittenkin ollaan vasta ihan lähtöruudussa ja raskaus voi hyvin mennä kesken ja aloitetaan kaikki alusta.
Mieli on siitä jännä, että nyt kun IVF on suunnitelmissa, niin en pysty ajattelemaan asiaa niin, että EN tulisi raskaaksi. Olen alitajuisesti siirtänyt asian käsittelyn sinne syksyyn, että jos ei onnistutakaan, niin se on sen ajan murhe. Ihan kirjaimellisesti.
Jonkin verran olen myös miettinyt sitä, että pitäisikö kertoa joillekin muille. En haluaisi kertoa kenellekään, joka ei ymmärrä miten valtava asia tämä on meille. Haluanko sittenkään kertoa kenellekään? Entä jos ei tästä mitään tulekaan ja kukaan ei koskaan saa tietää, että ollaan edes yritetty? Sanotaanko sitten niin kuin yksi kaverini epäonnistuneen yrityksen jälkeen, että jätimme lapsenteon niille jotka sen paremmin osaavat.
No, näistä syvistä ja synkistäkin ajatuksista huolimatta olen ihan iloinen ja onnellinen :) Vielä.
Lisääntymisen pitäisi minun logiikan mukaan olla älyttömän helppoa. Mietin sitä jo ekojen inssien jälkeen, että miten hemmetin vaikeaa voi muka olla hedelmöittyminen? Jos kaikki on siis kunnossa.
Toisen, kolmannen ja neljännen inssin jälkeen alkoi kieltämättä hiipiä ajatus, että voihan olla etten voi saada lapsia. Enkö olisi jo tullut raskaaksi, jos se olisi jotenkin minun kehossani helppoa? Minä olen nuori, tietääkseni terve ja munasarjat ovat normaalin näköiset ja aktiiviset. Joten mikä on niin vaikeaa?
Miksi inssien onnistumisprosentti on vain 10-15? Koska tilastot on koottu heteropareista, jotka eivät ole esim. vuoden aikana tulleet raskaaksi eli kyseessä on oikeasti lapsettomuusongelma?
Tullaanko heterosuhteissa helpommin raskaaksi, koska yrityksiä voi olla moninkertaisesti yhtä ovulaatiota kohti? Ja siksi vielä neljällä yrityksellä me ei olla onnistuttu. Sillä tavalla ajatellen se neljä on kamalan vähän.
Entäs kun joku toinen tulee raskaaksi jo ekasta inssistä tai toisesta. On siinäkin yrityksiä kamalan vähän. Tai yksi ystäväni, joka oli raskaana reilun puolen vuoden sisällä kolme kertaa. Toki mikään ei mennyt hyvin niissä kahdessa ensimmäisessä, mutta nyt kun mietin vain sitä raskaaksi tulemista, niin onhan se onnistunut kovin helposti. Tai toinen kaveri, joka on tullut raskaaksi pari kertaa e-pillereistä huolimatta. On siinäkin aika pienet prosentit kyseessä. Varmaan vähemmän kuin 10-15 %. Ja yksi, joka on tullut raskaaksi kahdesti, vaikkei pitänyt yhtään olla ovulaation aikakaan.
Ja miten voi olla, että tiedän kaksi ihan 100% varmaan tapausta, jossa toinen sai tietää raskaudestaan 2 viikkoa ja toinen 2 tuntia ennen lapsen syntymää!!??!!! WTF?
Entäs se paskan määrä, jos se onkin vakio? Meillä on muuten kaikki älyttömän hyvin ja olen niin moneen asiaan enemmän kuin tyytyväinen. Voiko tähän enää edes mahtua mitään niin mullistavaa kuin lapsi? Ei sillä, että meillä olisi aina mennyt kaikki ihan putkeen, mutta nyt moni asia on.
Pelkään oikeastaan sitä, että jos käy niin, että me ei saadakaan lasta tällä yrittämisellä, mikä nyt on menossa, muuttuuko meidän elämä paskaksi? Jaksetaanko me aloittaa kaikki alusta ja vaihtaa Mirkku hoitoihin? Vai muututaanko me olemaan lapsettomia ja onnettomia?
Mitä jos minussa ei olekaan pahasti mitään vikaa ja munasolut ja kohtu ovat ihan normaaleja ja toimivia ja tulen raskaaksi alkionsiirrolla? Sittenkin ollaan vasta ihan lähtöruudussa ja raskaus voi hyvin mennä kesken ja aloitetaan kaikki alusta.
Mieli on siitä jännä, että nyt kun IVF on suunnitelmissa, niin en pysty ajattelemaan asiaa niin, että EN tulisi raskaaksi. Olen alitajuisesti siirtänyt asian käsittelyn sinne syksyyn, että jos ei onnistutakaan, niin se on sen ajan murhe. Ihan kirjaimellisesti.
Jonkin verran olen myös miettinyt sitä, että pitäisikö kertoa joillekin muille. En haluaisi kertoa kenellekään, joka ei ymmärrä miten valtava asia tämä on meille. Haluanko sittenkään kertoa kenellekään? Entä jos ei tästä mitään tulekaan ja kukaan ei koskaan saa tietää, että ollaan edes yritetty? Sanotaanko sitten niin kuin yksi kaverini epäonnistuneen yrityksen jälkeen, että jätimme lapsenteon niille jotka sen paremmin osaavat.
No, näistä syvistä ja synkistäkin ajatuksista huolimatta olen ihan iloinen ja onnellinen :) Vielä.
Kommentit
Lähetä kommentti